Oli huhtikuun puoliväli kun ajoin venekerhon kentälle tarkistamaan miten veneenpressu oli kestänyt runsaslumisen talven. Kentällä tapasin Urho Grusholmin, joka oli samalla asialla. Maye-kulta oli jäänyt kotiin virkkailemaan pannulappuja Kulkuriin. Vähän kauempana kentällä näimme Adolfssonin, joka tarkasteli venettään. Myisiköhän hän veneensä, ajatteli Urho.
Kun vene alkaa olla "valmis", niin Adolfssonin mielenkiinto veneeseen loppuu. Ostaja parka, tokaisin. Juuri minähän ostin ensimmäisen veneeni Adolfssonilta ja se oli elämäni suurin erehdys. Ensimmäisestä matkasta tuli varsinainen painajainen. Jouduin kaikkeen muuhun paitsi hirmumyrskyyn. Ajoin karille, moottori levisi, ajelehdin, vettä tulvi veneeseen, tuli oli irti ja miehistö kapinoi. Ja kaiken huipuksi sain uupuneena kahlata maihin. Melkein kaikki siis Adolfssonin syytä. Kerro vähän yksityiskohtaisemmin, pyysi Urho.
Vene oli siis myytävänä ja hinta lapsellisen edullinen
No, kaikki sai alkunsa siitä, kun vaimoni osti laivastonsiniset pitkikset ja sanoi, että ne sopisivat hyvin veneilyyn. Täten oli ajatus veneen omistuksesta herätetty ja aloin tutkia veneiden myynti-ilmoituksia. Siitä on kauan, enkä tiennyt veneilystä tuon taivaallista.
Lopulta jouduin Adolfssonin uhriksi. Hänellä oli suuri piikkikeulainen ja kapea salonkivene puutarhassaan Skräbbölessä. Vene oli rakennettu kuusirivoista ja saanut kasteessa nimen Axmaraldia Luxus.
Vene oli siis myytävänä ja hinta lapsellisen edullinen siihen käytettyyn työmäärään nähden. Adolfsson oli vaihtanut useita laitalautoja ja asentanut veneeseen joukon nerokkaita laitteita. Tyhjennyspumppukin oli toiminut aikaisemmin lentokoneen öljypumppuna ja oli todella komea. Moottorina oli 3-pyttyinen Sundström, jonka hän oli itse muuntanut merikäyttöön soveltuvaksi.
Kaikki muut olivat reistailleet paitsi itse moottori
Jäähdytysvesijärjestelmä ja yhdistetty laturikäynnistinmoottori olivat reistailleet tai oikeastaan kaikki muut olivat reistailleet paitsi itse moottori, joka oli priima, kuten Adolfsson asian ilmaisi. Ihmettelin, että mitä hän kutsui moottoriksi. Hän selitti, että moottori sijaitsi keskimmäisen männäntapin ja kiertokangen laakerin välissä.
Hän kertoili hyvin vaatimattomana kuinka helppoa on suunnitella uudelleen moottori. Monet tekevät yksinkertaiset asiat vaikeiksi. Miksi konstailla vesijäähdytetyn pakoputken kanssa, kun lämpimästä putkesta saisi miellyttävää lämpöä. Kaasuvivun tointa edusti sidelangan pätkä, joka oli sidottu pakoputkeen etulämmittäjän yläpuolella.
Adolfsson auttoi minua monessa asiassa. Järjesteli laituripaikan venekerhoon, auttoi vesillelaskussa omalla kotitekoisella vaunulla. Se oli työläs operaatio. Vaunua ei oltu koskaan rekisteröity. Kuormauslaskelmat ja mitoitus oli tehty niin, että vaunua voitiin käyttää vain puoli 3 yöllä, kun konstaapelit Ruusunpiikki & K:nit nukkuivat sikeästi.
Kohti Airiston vihaisia ulapoita
Minulla ei aikaisemmin ollut venettä. Mitä enemmän tutkin tätä, sitä suuremmalta se alkoi tuntua ja lopulta sain kysyttyä Adolfssonilta, että voisiko hän tulla mukaan neitsytmatkalle Munkvikista Innamoon. Hän lupasi tehdä niin, mutta peruutti pyhät sanansa aivan viime hetkellä. Appimuori kun oli saanut nimipäivän juuri siksi päiväksi, aivan yllättäen.
Päätimme lähteä yksin omin neuvoin kohti Airiston vihaisia ulapoita. Lillholmenin luona olin vähällä keikahtaa ahventen valtakuntaan, kun vaijerin kurotus oli epäonnistua. Mutta kuin ihmeen kaupalla selvisimme ponttoonisillasta kuivina ja ehjin nahoin.
Jatko olisi sujunut kuin tanssi, mutta erehdyin navigoimaan Haverön pohjoispuolitse. Sitä ei olisi pitänyt tehdä. Siellä nimittäin kohtasimme yhden suurimmista Ruotsin-laivoista. Sain valmistautua kohtaamaan elämäni ensimmäisen hyökyaallon. Vaimo oli juuri kattanut kahvit pöydälle.
Nyt tapahtui asioita ainakin 8 kertaa nopeammin kuin ehdin kertoa
Yritin vähentää kaasua tarttumalla kaasuvipuun, mutta sitä ei olisi pitänyt tehdä. Kauniin punainen ja miellyttävää lämpöä hohkaava pakoputki oli lämmittänyt sidelangan pätkän tulikuumaksi. Tämän seurauksena oikean käden peukalo, etusormi ja keskisormi tuoksahtivat palvatulle siansorkalle. Aalto tulla rullasi kuin korkea vuori. Nyt tapahtui asioita ainakin 8 kertaa nopeammin kuin ehdin kertoa.
Vesi huuhteli etukantta ja sitä tunkeutui sisään jokaisesta saumasta. Huomasin suureksi hämmästyksekseni, että vuotavia saumoja oli yhtä monta kuin veneen kyljessä oli ripoja. Kahvikupit lentelivät ympäriinsä iloisesti poksahdellen. Kahvipannu teki puolestaan komeasti kaksi ja puoli volttia, vaikeusastettakin sellaiset 2,7. Vaimokin kieltäytyi auttamasta ja hän suorastaan kapinoi ja lupasi leikkiä mykkäkoulua kunnes keittäisin uudet kahvit.
Ja sitten alkoi pumppaus ja ankara sellainen. Lattian alta kuului mitä eriskummallisempia ääniä, ehkä paikalliset vetehiset halusivat puhua hovimestarin kanssa. Kuinka kovasti ikinä pumppasinkaan, vesi nousi veneessä ja lopuksi tietysti pumppu levisi. Ajattelin että eipä ole lentokoneissakaan kaksisia laitteita.
Vesi suihkusi veneeseen kaikista saumoista
Sillä aikaa oli kaasuvipu saanut kauniin punaisen värin. Vesi suihkusi veneeseen kaikista saumoista. Kajuutassa voitiin kroolata kelluvien trallien seassa. Katsoin parhaaksi hiljentää nopeutta. Puolen kilon trasselituppo kädessäni tartuin kaasuvipuun. Osa trasselista hiiltyi välittömästi osan syttyessä ilmiliekkiin. Viime hetkellä sain heitettyä palavan trasselin mereen. Mutta vasen käsi tuoksui jo tässä vaiheessa poltetulle porsaankyljykselle.
Tämä oli vasta alkusoittoa, paljon pahempaa oli vielä tapahtuva. Pakoputken lämpö aiheutti sen, että kaasuvivun niitinreikä laajeni ja vivun kitkavastus oli poissa. Tästä seurasi, että kun vene niiasi aallokossa niin täysikaasu pauhkahti päälle ja kun keula nousi vasta-aaltoon putosi kaasu tyhjäkäynnille. Tässä vaiheessa Axmaraldia Luxus kynti merta omituisesti töksähdellen. Toisin sanoen hän käyttäytyi kuin kengurubensaa nielevä peltilehmä maantiellä.
Kun vesi nousi veneessä, tuli sen kulku raskaammaksi ja raskaammaksi ja jalkoja alkoi toden teolla paleltaa kylmässä vedessä. Puolen kilon roskat polttoainetankissa lähtivät nyt puolestaan vaellukselle putkistossa ja tukkivat tietysti pikapuoliin letkun. Kone pysähtyi. Vaihdoin toisen tankin ja painoin käynnistysnappia silla seurauksella, että starttimoottori räsähti. Vesi teki tehtävänsä. Eipä hätiä, onhan hyvin varustetussa veneessä veivi. Siitä vaan veivaamaan, mutta kolmannella kierroksella oli veivin tarina loppu. Diagnoosi: poikki.
Ja sitten sitä istuttiin kivellä kuin tatit
Olin nyt niin vihainen, mutta samalla peloissani ja hermostunut, että luulin olemattomien aivojeni valahtavan otsalleni ja muuttuvan kuivettuneeksi korvasieneksi. Ajelehdimme nyt avuttomina Airistolla. Veneessä ei ollut airoja, ainoastaan koukkuinen venehaka ja vaimo, joka oli kiukkuisempi kuin ampiaisen pistämä mehiläinen.
Luoteistuuli alkoi voimistua ja sen mukana tuli sade ja iltakin alkoi vähitellen hämärtyä. Veneessä ei ollut valoja, koska akkukin oli jo veden alla. Adolfsson oli kertonut, että veneessä oli hätäraketteja, mutta missä hiivatissa? Oliko ne kölin alla vai ankkurivalon päällä vai jossain sillä välillä ei selvinnyt.
Oli aivan luonnollista, että kaiken kurjuuden huipuksi vene ajelehti karille Haverön luoteisosassa. Ja sitten sitä istuttiin kivellä kuin tatit.
Yht'äkkiä pilkahti valo pimeydessä ja venehän, sieltä oli tulossa. Aloin hyppiä ja pomppia kuin kumipallo ja taisin kiljuakin kuin villihanhi. Käsiä yritin heiluttaa kansainvälisen hätämerkin mukaisesti sivulta suorina ylös ja alas, palavat savukkeet käsissä. Se auttoi sillä vene muuttikin kurssia meitä kohti ja huoahdin helpotuksesta, sitäpaitsi tulijat olivat tuttuja miehiä.
Hidas hinaus kohti Airiston Matkailuhotellia alkoi
Sven Ahlblad Tennbystä ja Marcus Kraappinen olivat olleet kalastamassa kampeloita Hevosluodon ja Fålafjärtin vesillä. Olivatpa kokeilleet myös ahvenverkkoja Riviklobbin ja Pattskärin vesillä. Saalis oli kuitenkin laihanlainen, vain muutamia laihoja ja kuolleita turskia, jotka eivät olisi kelvanneet edes Portugaliin lipeäkalaksi. Kaiken kukkuraksi olivat kaverukset saaneet parven sarvisimppuja ja 18 tunnistamatonta otusta siikaverkkoonsa. Epäonnensa huipentumaksi oli Marcus lurauttanut kylmää olutta väärään kurkkuun juuri kun olivat ohittamassa Paukkuja. Heidän kiukkunsa oli pikkuhiljaa purkaantuva meihin.
Kun yritimme hinauksella irrottaa Axmaraldia Luxusta karilta, nykäisi Ahlblad niin rajusti, että luulin laitojen lähtevän köyden mukana ja pohjapuiden jäävän karille. Onneksi näin ei kuitenkaan käynyt vaan hidas hinaus kohti Airiston Matkailuhotellia alkoi. Perillä Ahlblad irrotti trossit ja kehotti meitä tulemaan toimeen miten parhaiten katsoimme, kehottipa vielä tällaisten maakrapujen pysymään kuivalla maalla ja uittamaan kaarnaveneitä kylpyammeessa. Siihen jäimme kuin nalli kalliolle muutaman metrin päähän laiturista.
Potkuri ja kalarauta tarttuivat köyteen
Mutta vielä ei kurjuus loppunut. Lahdessa on valtavasti ankkuriköysiä, poijuja ja kaikennäköisiä naruja aikamoisessa hässäkässä. Ja tietysti onnistuihan se, potkuri ja kalarauta tarttuivat köyteen, ei auttanut muu kuin aloittaa venehaalla sohimaan köyttä pois rusetista. Pian kävi ilmi, että köysi olikin ankkuroitu pohjaan ja yläpäässä näytti olevan kiinni kuoreton, kyhmyisen pahkainen ja kurjasti sahatun koivupropsin tynkä. Katkaisin mokoman narun leipäveistä heilauttamalla ja viis veisasin kelluvasta propsipirusta.
Vihdoinkin onnistuimme pääsemään laituriin. Istahdin väsyneenä ja onnellisena laiturille ja ajattelin, että onpahan lopultakin tukeva alusta jalkojen alla. Mutta ei tässä vielä kaikki, tarina jatkuu.
Ei muuta kuin rohkeasti veteen ja kahlaamaan
Siihen aikaan oli laiturin ja hotellin välissä aita ja aidassa portti, joka oli tietysti lukossa siihen aikaan vuorokaudesta. Aidan yläpuolella kiersi piikkilanka, joten aidan ylitys ei tullut kysymykseenkään. Oli siis lähdettävä kiertämään aitaa, mutta sekään ei ollut yksinkertaista, koska aita ulottui veteen. Ei muuta kuin rohkeasti veteen ja kahlaamaan ja ottamaan muutama tyylikäs uintiliike. Nyt alkoi vaimo pistää hanttiin kuin Hidalgo de Luxe, joka ei halua kastaa herkkää hipiäänsä. No, joka tapauksessa pääsimme yhteisymmärrykseen ja aidan toiselle puolelle.
Ylhäällä hotellissa kohtasimme kerberoksen, joka esitteli itsensä vahtimestariksi. Hän puhui suomea savolais-karjalais yhdistelmämurteella. Ymmärsin n. 20%, mutta arvasin, että hän tarkoitti, etteivät tällaiset läpimärät myyrät poltetuin tassuin ole tervetulleita hotelliin.
Kun hän huomasi kielivaikeudet, vaihtoi hän saksaan, mikä olikin parempi ratkaisu. Hän osoitti palaneita siansorkkiani ja sanoi, tohtori Broman Bläsnäs Krankhaus, schnell, schnell, nopeasti, nopeasti. Taisin vastata yhtä tyylikkäästi: Telefonico Automobile Taxi Special de Luxe hier bitte, tänne olkaa hyvä. Hän nyökötti ymmärtäväisesti ja hävisi näkyvistä kuin ammus.
Hetken kuluttua tuli taksi, jota ohjasi vanha työtoverini Eero Lindberg. Hyvin ystävällisesti hän levitti muovinpalan penkille ja kuskasi meidät Bläsnäsin Krankhausiin.
Teksti: Alf M Jansson
Käännös: Juhani K