Säätila tänään: matalan keskus on ankkuroitunut koko maahan Lappia lukuunottamatta jossa voi jopa aurinko pilkahdella, tuuli puhaltelee sieltä sun täältä ja on navakkaa. Odotettavissa huomenna: uusi matala lähestyy lännestä ja on aamulla Turun seutuvilla josta leviää ympäri maan. Tuulet normaalit eli navakat.
Tätä tuli tuutin täydeltä koko menneen kesän, mitä nyt clintonit ja arja alhot toi vähän vaihtelua yleisiin keskustelun aiheisiin. Säistä huolimatta tehtiin viime kesänäkin monenlaisia veneretkiä, niitä jotka muistetaan kauan ja niitä, jotka eivät unohdu milloinkaan.
Kesäkuun alkupäivinä, tarkemmin 8:na aloitti kaksi Rasikannaksen perhettä retkensä Innamosta.
Aino-veneessä vanhempi pari, Anneli ja Reino ja Mariessa heidän aikamiespoikansa Juha nuoren vaimonsa Tean sekä Roope-koiran kanssa.
Nuoreen perheeseen odotettiin esikoista muutaman viikon kuluttua, joten viikon veneretkeen oli hyvin aikaa. Reitti suuntautui Innamosta Stenskärin, Gullkronan, Hälsingholman kautta Högsåraan, josta jatkettiin 10.6 Taalintehtaalle. Matka sujui hyvin muutamaa sumuviivytystä lukuunottamatta.
Taalintehtaalla syötiin hyvin paikallisessa ravintolassa ja yövyttiin vierassatamassa. Aamulla matka jatkui kohti Rosalaa. Sumu yllätti jälleen joten kiinnityttiin Hiittisten pohjoispuolella olevaan ankkuripaikkaan ja otettiin päivänokoset. Sumun hälvettyä matka jatkui Rosalaan ja voi ihanuutta, illalla päästiin saunaan. Saunakahveja nautiskellessa suunniteltiin jo seuraavan päivän ohjelmaa, retkeä Viikinkikylään. Niinpä mentiin yöpuulle putipuhtaiksi pestyinä ja kylläisinä, uni maistui makealle.
Marie-veneessä miespuoliset jäsenet, Juha ja Roope nukkuivat sikeästi, Tealle ei uni oikein tullut silmään. Aikansa omaa olotilaansa tarkkailtuaan hän tuli tulokseen, että pikkuinen taitaisi pyrkiä maailmaan, täällä kaukana merien keskellä.
Tuleva isä nukkui onnellisen tietämättömänä asioiden tilasta, mutta lopulta hänetkin oli herätettävä, kun oli jo melko varmaa, että sitä tämä nyt taitaa olla (voi taivas mikä rauhallisuus tulevalla äidillä).
Ainon miehistökin koputeltiin hereille ja yhteistuumin päätettiin siirtyä lähemmäs Kasnäsin puolelle, kaiken varalta. Se olikin hyvä päätös, sillä vauva ilmoitti jo ihan varmoin merkein, että täältä tullaan, ja pian tullaankin. Soitettiin 112:n ja sieltä luvattiin olla paikalla noin tunnin kuluessa. HUH, HUH, Anneli-mummo kertoi jälkeenpäin, ettei hänen elämässään ole ollut ikinä niin pitkää tuntia, kuin se.
Tuleva äiti oli edelleen täysin rauhallinen ja keskittyi vain pitämään vauvan sisällään, kunnes apua tulisi. Ambulanssi oli paikalla puolessa tunnissa ja siitä vartin päästä MediHeli mukanaan lääkäri ja kätilö.
Tohtorin dignoosi oli yksiselitteinen, pillit ulvoen sairaalaan. Ambulanssiin ahtautui äiti, lääkäri ja kätilö. Isän Paraisilla asuva eno oli jo aiemmin hälytetty Kasnäsiin ja hän lähti kiidättämään isää ambulanssin perään. Niin alkoi matka kohti sairaalaa, mutta jo viiden minuutin kuluttua isä ja eno saavuttivat ambulanssin, joka oli pysäköity tien sivuun. Ambulanssin ahtaudessa äiti synnyttää perheen esikoista ja isä seuraa tilannetta ulkopuolelta potkiskellen kiviä hermostuksissaan. (mikä tilanne).
Kaikki sujui nopeasti ja pian kutsuttiin jo isää paikalle katsomaan onnellista äitiä ja pientä prinsessaa. Voi vain kuvitella nuorten vanhempien tunteita sillä hetkellä, siellä jossain Kasnäsin maantien poskessa. Paikalle ei kuitenkaan jääty nautiskelemaan onnesta, vaan matka jatkui kiireesti kohti TYKS:iä, vauva turvallisesti äidin puseron sisällä lämpimässä.
Sairaalassa todettiin kaiken olevan ihan kunnossa, äidiltä vain puuttuivat tyypilliset "matkatavarat" vauvanvaatekassi, oma aamutakki jne, ei ollut edes kenkiä jalassa, mutta hänellä oli jotain paljon, paljon tärkeämpää, terve pieni tyttö. Pian oli isäkin jo sairaalassa ja sai halata ja vähän suukottaa äitiä ja pääsi tutustumaan tyttäreensä.
Mummo ja ukki Kasnäsissä saivat tiedon pienestä pojantyttärestään ja olivat ratketa riemusta ja helpotuksesta, kun kaikki päättyi onnellisesti ja hyvin. Käytännöllisinä ihmisinä he alkoivat pikimmiten suunnitella kotimatkaa todeten, että oli kaksi venettä ja kaksi ihmistä. Siispä mummo Ainon ja ukki Marien ruoriin ja kiireesti kotiin katsomaan lapsenlasta.
Kun tuore isä onnesta sekaisena jossain vaiheessa tajusi, että venehän on vielä Kasnäsissä ja otti yhteyttä Ainoon, sieltä vastattiin, että ollaan jo Paraisten portilla tulossa, sekä Aino että Marie, 5:n tunnin matka Paraisille paahdettiin pysähtymättä.
Ukin yllätti matkalla jano, muttei löytänyt pojan veneestä oluen olutta, saattoi maistua tuoppi hyvältä, kun sen viimein sai, kotirannassa. Suunniteltu Viikinkikylään tutustuminen jäi tällä reissulla sattuneista syistä toteutumatta, mutta ehkäpä ensi suvena, silloin pääsee pikkuinenkin tutustumaan melkein syntymäsijoihinsa.
Prinsessan syntymäpäivä oli siis kesäkuun 12:sta, elikkä syntymäpäivälahja äidille, ja elokuun alkupuolella hän sai nimen Jenni Linnea.
Ensimmäisellä veneretkellä hän oli yhden kk:n ikäisenä ja kesän aikana niitä on ollut jo useita. Vanhempien kertoman mukaan hän käyttäytyy veneessä samoin kuin kotonakin, syö, nukkuu, hymyilee ja juttelee omia vauvan juttujaan.
Tätä juttua kirjoitettaessa Jenni on runsaat 4kk ja on aivan hurmaava, nenännipukasta pikkuvarpaisiin naisellinen pikku nainen. On melko varmaa, että hänestä kehittyy myös merellä ja luonnossa viihtyvä ihminen, geenit siihen ovat ainakin olemassa. Isä on ollut merellä pikkupojasta asti ja äitikin on suuren Saimaan seutuvilta kotoisin, vaikka aloittikin veneilyelämän vasta tutustuttuaan isään.
Juha on ollut kiinnostunut myös kerhotoiminnasta ja on m.m. katsastusmies. Myöskin Innamon talkoissa ja muissa riennoissa siellä tämä nuoripari on aktiivisesti mukana. He kaipaavatkin muitakin nuoria perheitä tai "sinkkuja" tulemaan rohkeasti mukaan toimintaan ja esittämään mielipiteitään niin kerhotoiminnasta kuin muustakin veneilyyn liittyvistä aiheista.
Hyvä, hyvä. Uudet raikkaat mielipiteet ovat aina tervetulleita, ja tekisi varmasti hyvää meille kauan mukana olleille "vanhoille parroille", että joku meitä aina välillä vähän tuulettais. Helposti käy niin, että kun touhuaa jossakin asiassa tarpeeksi kauan, ikäänkuin urautuu ja junnaa jutut aina samalla tavalla kuin ne on ennenkin tehty.
Kaikenlaisen kehityksen kannalta tällainen on huono juttu, siispä nuoremmat ja vasta vähemmän aikaa kerhossa olleet, mielipiteitä ja rakentavaa kritiikkiä otetaan mielihyvin vastaan. Olisi todella mukavaa jos saataisiin kauan nukuksissa ollut junioritoimintakin vielä jossain vaiheessa käyntiin.
Tällaisia juttelimme Juhan ja Tean kanssa ja tietenkin Jenni Linnea osallistui keskusteluun aktiivisesti omalla kielellään koko ajan. Vaikka pieni Jenni ei itse tule muistamaan viimekesäistä veneretkeään, ei ole epäilystäkään, etteikö hän kuule siitä myöhemmin useammin kuin kerran tai pari. Sen sijaan vanhemmat ja isovanhemmat eivät unohda sitä koskaan. Että tällaisia veneretkiä tehtiin sateisena viimesuvena.
Tervetuloa venekerholaiseksi Jenni Linnea!
als
Kiitos Paraisten Venekerholle muistamisesta ristiäispäivänäni 8.8.1998.
Jenni Linnea Rasikannas