Jostakin veden lähellä tai kauempanakin asuvasta mieshenkilöstä voi sattumalta tulla puupaattiäijä. Tai ei kai niin sattumaltakaan. Tässä alkua eräästä tarinasta.
Äijä, ennen puupaattielämäänsä, oli usein kävellyt rannoilla, yleensä rannoilla joihin pääsee autolla, tai kävellen, kuten Aurajoen rantoihin pääsi. Ennenvanhaan Aurajoessa oli paljon paatteja. Äijä on aina katsellut mielellään paatteja ja jotenkin kaivannut saaristoon.
Se että äijä on saanut kaipauksen saaristoon voi kenties johtua siitä että hän oli nuorena usein päässyt erään tuttavansa kesämökille moottoripaatilla ja kerran vanhemman työkaverinsa kanssa purjepaatilla saaristoon. Se että kerran tai useamminkin näkee Turunmaan saaristoa ei jätä ketään tuntevaa ihmistä kylmäksi, ei äijääkään.
Kerran nuorena aviomiehenä äijä sitten otti yhteyttä lehti-ilmoittajaan, joka oli myymässä paattiaan. Koeajosta sovittiin.
Aurajoen venepaikasta, siitä Pinellan alta, otettiin irti. Paatti oli aika "klahnakas" ja kone yksipyttyinen Olympia. Myyjä oli aika hermona kun kone ei lähtenyt käymään millään pirulla ja yleensä se kuulema käynnistyi kun masinisti vaan katsoi vauhtipyörän veiviin.
Useamman pensaryypyn ja kauhean kiroamisen jälkeen kone käynnistyi ja koko Aurajoen ranta oli sinisenä savusta, ... taisi saada liikaa, luulen.
Suunta ulos, sinne förille päin. Myyjä sanomaan äijän kysymykseen: "Eikö tämä paatti tämän kovempaa kulje, hädintuskin eteenpäin?" ... "Kyllä se menee ainakin kuutta solmua, mutta nyt tässä on väärän kokoinen propeli kun vanha putosi mereen Pikkupukin luona".
Alla oli tosiaan pirummoinen rusetti, sen minkä Aurajoen sameasta vedestä potkuria erotti. Ei ihme että Olympia ei jaksanut pyöriä.
Tultiin takaisin rantaan ja se paatti jäi ostamatta, eikä äijä tainnu niin tosissaan edes ollakkaan.
Rannalta lastenvaunujen kanssa koeajoa seurannut nuori vaimo sanoi äijän rantauduttua: "Hyi ku sää haiset pahalta!"
Ei ihme, sillä pakokaasujen ja pilssin öljyisen veden haju tarttuu kyllä vaatteisiin heti.
Siihen työporukan kanssa tehtyyn kesäreissuun vielä. Alolan Lassen paatti oli kaunis kaksimastoinen saaristopurjehtija ja me menimme jonnekkin Rymättylän länsipuolen saariin, en enää muista mihin niistä. Vanhemmat työkaverit jäivät illalla paattiin ottamaan kuppia, ja nuoret komennettiin maihin, minä mukana, nukkumaan. Teltta pystytettiin rannalle. Unen saanti jäi sinä yönä pelkäksi yritykseksi. Ei ole ennen eikä sen jälkeen ollut hyttysiä niin pirusti.
Nuoruudessaan äijä oli ammattikoulun käytyään töissä Aallon Kallun konekorjaamossa, jossa oppi muun lisäksi purkamaan, merkkaamaan ja pesemään auton- ja veneen moottoreita.
Moottorien korjaaminen ja koekäyttö oli asentaja Pelkosen työtä, mutta se onkin sitten jo eri juttu. Pelkonen oli Karjalan poikia, muut sanoivat sitä Makslahen remonttimieheksi.
Myöhemmin, paljon myöhemmin, äijä yritti muistella purkamiensa moottorien sielunlaatua tositilanteessa.
Miten ja missä, siitä joskus toisten.
JK