Loki - Paraisten Venekerhon jäsenlehti
 Syysnumero 2/2000 


Puheenjohtajan palsta

Ilkka Varjonen

Vuosituhannen ensimmäinen purjehduskausi alkaa olla lopuillaan, ja on aika tarkastella kulunutta kautta. Kulunut kesä ei ollut säiden puolesta paras mahdollinen. Moni varmaan joutui tekemään kesän retkisuunnitelmat uudelleen, kun sateisia ja kovatuulisia päiviä oli tasaisin väliajoin lomakauden aikana. Kulunut syksy sitä vastoin oli lämpimin 40 vuoteen, joten säiden haltia antoi oman erikoisen järjestyksensä vuosituhannen ensimmäiselle purjehduskaudelle.

Kerhon kevät- ja kesäretki kokivat molemmat takaiskun kovien tuulien ja sateiden takia. Kevätretkellä oli kaakkoistuulta 18 m/s ja reipasta vesisadetta. Retkeläiset joutuivat yöpymään turvasatamassa Gullkronassa. Kesäretkellä oli etelätuulta n. 20 m/s ja vettä tuli taivaan täydeltä. Suunniteltu reitti ei sopinut alkuunkaan, olihan sillä suuria avoselkiä. Turvasatamana sai tällä kertaa olla Verkkan.

Innamon saaritukikohtaa on käytetty kuluneen purjehduskauden aikana ahkerasti. Kerhon järjestämiä tapahtumia ja jippoja oli kuusi, uusimpana tulokkaana heinäkuun alussa kesätanssit, joissa sai myös laulaa karaokea. Venekuntia oli kaikissa tilaisuuksissa kiitettävästi.

Keinunrakennustalkoot Innamossa. Kuva: Eeva Tuikka

Innamoa on myös kohennettu kuluvana kautena. Keväällä vaihdettiin poijuihin uudet kettingit, pihalle järjestettiin nuorimmille keinu ja kiipeilypaikka, valaistusta ulkona lisättiin. Lisäksi laiturille hankittiin valoja ja pistorasioita veneiden akkujen latausta varten. Kiitokset kaikille, jotka ovat edesauttaneet tänäkin kautena Innamon saaritukikohdan kiinteistön kunnostamisessa ja uusien hankkeiden toteuttamisessa.

Sandfallia on edelleen kunnostettu kauden aikana suunnitelman mukaisesti. Tiilikatto on korjattu kerhohuoneen kohdalta, julkisivu ruiskutettu ja ikkunat korjattu. Yläkertaan on lisätty venepaikkoja ja valaistusta. Nostoluiskan reunus on paalutettu, II alue sepelöity ja I alueelle on tuotu 10 kuormaa louhosta, jotta saataisiin muutama venepaikka lisää. Viikolla 44 on tarkoitus aloittaa kaivon kunnostus, lietekaivojen teko ja viemäröinti.

On ilahduttavaa todeta, että talvehtivien veneiden määrä on lisääntymään päin edelliskauteen verrattuna. Veneiden sijoittelu sisä- ja ulkoalueille on myös sujunut hyvin. Kiitokset tästä Sandfallin isännälle ja satamakapteenille sekä kaikille kerholaisille, jotka ovat omalla talkoopanoksellaan edesauttaneet Sandfallin telakka-alueen kunnostamisessa.

Snäckvikin laituria

Snäckvikin kerhosatama sai myös osakseen korjausta keväällä kun laiturin toisen pään lankut ja pultit uusittiin. Näin se kestää tuulet ja tuiverrukset tulevinakin vuosina.

Tärkein ja kaikkien muiden asioiden edelle menevä seikka on kuitenkin tietysti se, että Paraisten Venekerhon jäsenet arvostavat oman veneensä meriturvallisuutta, joka saavutetaan katsastuksella. Paraisten Venekerho on korkeilla katsastusluvuillaan yhdistysten huippua, ja tästä saavutuksesta kiitos kuuluu aktiiviselle katsastuslautakunnalle.

Jokainen jäsen, enemmän tai vähemmän aktiivinen, on Paraisten Venekerholle tärkeä.

Tälläkin kaudella olemme saaneet uusia jäseniä, läheltä ja vähän kauempaakin. Nämä uudet jäsenet haluan nyt toivottaa tervetulleiksi Paraisten Venekerhoon.

Kaikille jäsenille ja heidän perheilleen oikein hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta!

Ilkka Varjonen
Kommodori


Spalten på svenskaLoki-lehden sisällysKotisivulle ]
Marraskuu 2000