Loki - Paraisten Venekerhon jäsenlehti
 Syysnumero 2/2001 


Innamon saari ja kylä

Dido Björkblad
Dido Björkblad, fil. maist. ja Paraisten Venekerhon lähin naapuri

Kerhon puolelta minulle on esitetty toivomus voisinko kertoa kerholaisille jotakin Innamon saaren ja sen kylän historiasta. Kun kerholla on jo pitkään ollut mökkipaikka täällä, voisi olla mielenkiintoista tietää jotakin saaren kulttuuritaustasta.

Itse olen muuttanut saarelle nelivuotiaana vuonna 1940 ja viettänyt täällä koko sen osan lapsuuttani, mistä minulla on säilynyt muistoja. Tämä tarkoittaa pääosin jatkosodan aikaa, jolloin vuosina 1943 - 1945 saarella toimi yksityiskoulu, missä sen ajan kouluvelvolliset kylän lapset pääsivät aloittamaan opintiensä.

Vaikka sittemmin koulunkäynnin, opintojen, perheen ja työn vuoksi virallisesti olenkin ollut kirjoilla Turussa, olen mieleltäni ja sydämeltäni aina säilynyt innamolaisena ja aina viettänyt kaiken vapaa-aikani täällä. Kun minun tietojeni mukaan pitäisi äitini puolelta polveutua yhdeksännessä sukupolvessa Johan Ersonista, myös Gråniksi kutsutusta varsin värikkäästä persoonasta, josta on monia tarinoita kerrottavaksi, on myös se innostuttanut minua jatkamaan kylää koskevien tietojen keruuta. Harrastukseni saaren historiaa kohtaan on tuottanut mm. kansanmurteella nauhoitettuja haastatteluja, joissa kerrotaan talvinuottakalastuksesta, pyhäpäivien viettotavoista ja henkilöistä, joista tietoa on säilynyt vain suusanallisena perimätietona.

Talo pääraitin varrella

Laajamittaisin työ, johon olen tarttunut, on kylää koskevan nimistön keruu. Se käsittää kaikki nimetyt paikat pääsaarella ja sen ympäristöön kuuluvilla pikkusaarilla kuin myös talvinuotta-apajien nimistöä. Artikkeli Namn på fiskeplatser i Innamo bys samfällda vatten (Kalastuspaikkojen nimiä Innamon kylän yhteisvesillä) sisältyy juhlakirjaan nimeltään Diverse, mikä ojennettiin professori Bertel Forteliukselle hänen 60-vuotispäivänään 1987. Nauvon murretta koskeva tutkielma on julkaistu teoksessa Nagu sockens historia.

Innamosta on julkaistu jo 1920-luvulla Svenska literatursällskapetin julkaisusarjassa Arne Appelgrenin kirjoittama artikkeli ja myös teoksessa Tusen Öar. Minnesskrift utgiven av Nagu- och Korpobors hembygdsförening r.f. i Åbo år 1938 on Innamoa koskevia tietoja.

Viimeisin Innamon kylää koskeva kuvaus löytyy kirjasta Suomalainen kylä kuvattuna ja muisteltuna, joka on julkaistu syksyllä 2000 ja joka oli myös ehdolla Tieto-Finlandia-palkinnon saajaksi. Taustana tälle oli se, että kolme nuorta tutkijaa kesällä 1964 keräsi Innamon kylää koskevia tietoja. Innamo oli valittu edustamaan Turunmaan seutua, luultavasti pääasiassa sopivan kokonsa ja vanhakantaisen pohjakaavansa vuoksi. Kylä ja sen talot kartoitettiin tuolloin tarkoin. Samoihin aikoihin kerättiin paljon tietoa eri seutukuntien kylistä maan eri puolilta. Jokin aika sitten eräs tutkijaryhmä sai apurahaa Seurasaarisäätiöltä käydä läpi tämä keräysaineisto ja tiivistää se julkaistavaksi kirjana.

Innamosta on mainintoja jo keskiaikaisissa asiakirjoissa. Täällä lienee ollut jonkinmoinen majapaikka, väylä Turusta kun kulki tästä ohi. Varsinais-Suomen maakirjassa vuodelta 1540 mainitaan Korppoon läntisen verotilan kohdalla kaksi verotalonpoikaa Innamosta, Frans Clemitzson ja Hans Thomason. Kirkon suhteen Innamo kuului vanhoina aikoina Nauvon pitäjään ja oikeudenkäytön kannalta Mynämäen kihlakunnan Korppoon pitäjään.

Vuonna 1793 toimitettiin kylässä isojako. Tuolloin täällä oli kuusi tilaa, jotka säilyivät lähes ennallaan pitkälle 1900-luvulle asti. Tilat ovat muuttaneet muotoaan vasta viime vuosikymmenten aikana kun tilojen maalaistaloja ja saaria on myyty ulkopuolisille ja pellot ja metsät ovat vaihtaneet omistajaa kylän sisällä. Kylänraitille antaa melko vanhanajan leiman se kun mitään muutoksia kylän asemakaavassa ei oikeastaan ole tapahtunut. Talot ovat säilyneet pääosin alkuperäisillä sijoillaan.

Kylänraittia

Dido Björkblad

Suomennos ja valokuvat
V-V Niskanen



Loki-lehden toimituksella on tarkoitus jatkaa tätä Innamon historiaa käsittelevää juttusarjaa lehden tulevissa numeroissa.




Artikeln på svenskaLoki-lehden sisällysSeuraava osaInnamon sijaintiKotisivulle ]
Marraskuu 2001