Oli taas koittanut viikonloppu ja äijä änkesi merelle mukanaan vaimo ja poika sekä eväskassit. Jotta levotonta teini-ikää lähestyvä Mikko yleensä saatiin mukaan veneretkille, oli pitänyt hankkia hänelle ajanvietteeksi jolla ja siihen pieni persveivari. Jolla oli niin kiikkerä että sen pystyssä pysyminen vaati painolastin ehdottoman oikeaa sijoitusta ja perämoottori niin laiska että ei viitsinyt käydä kuin ajoittain, yleensä vasta sitten kun sen vieteriä oli kiristetty sadalla narun vedolla.
Siinä sitä sitten mentiin puupaatti iloisella miehistöllä porkkanan värinen jolla peränarussa vaappuen. Tarkoitus oli kiertää Korppoon saari mutta karttaa tuijottaessaan äijä keksikin tehdä tutkimusmatkan aiheena: onko mahdollista oikaista Gyltön varuskuntasaareen johtavan maantiesillan alta saaren eteläpuolelle. Sillan alikulkukorkeus ja leveys näyttäisi riittävältä, joten siitä!
Silta-aukkoa lähestyttäessä tuli jo pohjakosketus, lahti oli hyvin matala ja karikkoinen. Aivan ennen aukkoon ajoa joku mieshenkilö kulki sillalla, ilmeisesti varuskunnan väkeä, ja huitoi hillittömästi...?
Äijä tulkitsi huitomisen siten että silta-aukkoon ei ole menemistä. Ruori täydet paarpuriin ja kone täys taakse! Mikä kolahti ahterissa...? Jolla...! Kone pysähtyi...? Voi jum..., kone pysähtyi ja jollan vetoköysi potkurissa...! Puupaatti kääntyi poikittain silta-aukkoa vasten, johon tuuli sitä painoi.
Äijä etsi hetken puukkoa, löydettyään katkoi jollan vetoköyden, repi kovalla kolinalla jollan puupaatin sitlooraan ja komensi kastin tönkömään paattia irti sillan aukosta. Kovan ähellyksen ja säkätyksen jälkeen paatti irtautui silta-aukosta ja konekin käynnistyi.
Vaimo, jonka voimille haveri taisi eniten ottaa, näki keulan tähystäjänä edessään ainoastaan pirunmoisia kiviä kun puupaatti hiljaa kuin häpeillen poistui lahdesta.
Heti tutkimusmatkan tässä vaiheessa oli palautteen vuoro. Äijän tiedostoon on tallentunut jommankumman kastina olleen raskas ja päättäväinen sanoma: "Helv... mää en tähä paattii enää ikinä tul mukkaa". Hetken mietittyään jatkoi kuitenkin: "Jos tulenkii, nii sit ajetaa vaa isos vetes".
Usein jälkeenpäin on muisteltu ja pohdittu tapahtunutta mutta on tehty myös lukuisia uusia "tutkimusmatkoja".
Puupaatti läheni ensikertaa Korpoströmin ponttoonilaituria lännestä takanaan pirteä luoteinen tuuli. "Ai siellä on tommoset poijut, mihi paatti pannaa kiinne. Hei, meillä on yhdes narus simmone klinkku, minkä vois laittaa toho poijuu".
Varrettoman jousikoukun laitto poijusilmukkaan ei onnistunut ja paatti oli hetkessä pitkittäin laiturin kyljessä ja kaikki köydet sikin-sokin pitkin kansia. Syyllistä moiseen kaaokseen haettiin ja kastin tuimat katseet suuntautuivat äijään päin, osoite oli selvä. Äijä pohti hetken, katsoi ympärilleen "Ei suurta yleisöä, on suoritettava toinen yritys".
Ei se toinenkaan yritys oikein helpolla mennyt, kun puutui kaikki tarpeelliset onnistumisen elementit: kunnon varusteet, hyvä valmistautuminen, tieto ja taito.
Illan jo hämärtyessä äijä katseli hämmästellen paatin kajuutan ikkunasta kun scylla-tyyppinen purjevene, Ruotsin lippu ahterissaan, rantautui. Ruorissa harmaapartainen jo vanhempi merenkulkija kaarsi veneen ilman moottoria laituriin, vastapuolelle tuulta ja löysäsi keulapurjeesta vedon. Samaan aikaan ahavoitunut hento nainen hilasi ison purjeen alas. Kippari kiinnitti poijukoukun kun nainen jo oli keulassa ja veneestä käsin kurkotti laiturin lenkkiin ja teki yhdellä kädellä kiinittymissolmun.
Äijä sai hyvän oppitunnin veneen rantauttamisesta: Ei paniikkia, ei meteliä, ei sanaakaan, kaikki etukäteen mietitty ja monesti harjoiteltu.
Joskus puupaatin mahdollisesti toisena purjehduskautena äijän kipparoimana suoritettiin extempore pelastusharjoitus. Puupaatti oli kulussa Norrskataan, kun äijä alkoi miettiä mitä tapahtuu jos hän putoaa mereen.
Nyt kun mukana oli vaimon lisäksi Raimo ja Tuula, varmaan haverista selvittäisiin mutta jos heitä ei olisi...? Asia pitää selvittää nyt heti, mietti äijä. Kovalla äänellä kailottaen "mies yli laidan", äijä heitti kattoluukusta pelastusliivin mereen.
Ei tapahtunut mitään..., paitsi että Raimolta pääsi äänekäs hymy. Vaimo katsoi hölmistyneenä äijään, sitten Raimoon ja lopulta sanoi Tuulalle: "Tyhmä äijä, ku heittää vehkeitäs mere".
Äijä ei antanut periksi: "Mies yli laidan, tehkää nyt herrantähden jotain" ja teki jo tilaa ruoripenkillä. Vaimo mutisi kuin itsekseen: "Nouki itte vehkees merest", mutta vastahakoisen tuntuisesti kuitenkin siirtyi ruoriin ja käänsi paatin takaisin tulosuuntaan. Muutaman lähestymiskaarron ja yliajon jälkeen liivit vihdoin olivat takaisin veneessä.
Ilmapiirin hieman lauhduttua vaimo totesi kyllä haluavansa koulutusta paatin hallintaan, mutta oli silminnähden närkästynyt äijän päähän pälkähtäneestä äkkisestä loistoideasta. Harjoitus oli ohi, mutta siitä puhuttiin kauan.
Puupaatti, jonka vaiheista perheemme omistuksessa olen kertonut joitakin episodeja, sai meiltä nimen Roosa. Paatti oli valmistettu Uudessakaupungissa 1975 ja hänessä oli ensiasennettuna kolmepyttyinen Wikström-moottori, myöhemmin Sole-diesel.
Niinä yhtenätoista kesänä, joina Roosa meitä palveli, hän tuotti meille hienoja elämyksiä ihanassa saaristossamme kuljettaen meitä milloin minnekin. Roosa on merelle tehty ja pärjää kovassakin kelissä, jos vain kipparin järki pelaa.
Äijä on toistaiseksi siirtynyt veneilyssä "kuttanperkka" - ts. lasikuitukauteen mutta kuitenkin kaiholla muistelee puupaatti Roosaa. Aina kun näemme kulussa puupaatin, otamme vaimon kanssa heti kiikarit silmille ja vertaamme kulkijaa Roosaan, jos vaikka tavattais.
Toivottavasti veneen uusi omistaja hoitaa huolella Roosaa, tai minkä niminen hän nyt onkaan, sen hän mielestämme todella ansaitsee.
Entinen puupaattiäijä