Kesäkuun viimeistä viikonloppua vietettiin Innamossa pienten ehdoilla. Useampi venekunta toi tullessaan kerhomme hienoon tukikohtaan lapsosia joita lopulta oli kahdeksan viettämässä junioriviikonloppua.
Lapset viihtyivät Innamossa mainiosti. Heille tarjottiin metsäinen luontoretki, jossa kerättiin talteen erilaisia kasveja ja sammaleita myöhempää askartelua varten.
Koko joukko, lapset ja vanhemmat yhdessä, käytiin myös ihmettelemässä myllyä ja myllymäeltä avautuvia maisemia. Takaisin tultaessa marssi pienet elefantit iloisesti laulun tahdissa niin että koko kyläranta raikui.
Aloite Innamossa vietettävästä lasten viikonlopusta tuli Juha Rasikannakselta. Nyt toteutettu viikonloppu onnistui niin hyvin että tulevinakin kesinä tulisi järjestää vastaavanlaisia.
Lasten viihtyvyyttä Innamossa on ajateltu rakentamalla sinne keinut ja nyt syksyllä on myös paranneltu pientä pelikenttää.
Juha K.