Puupaattiäijän merenkulkuun kovasti innostuneelle muijalle ei enää vanhat paatin varusteet riittäneet. Keväällä 1991 hän esitti hankittavaksi oikein puhelinkonetta. Perusteluina hän mainitsi mm. saavansa mielenrauhan kun voi soitella pahassa iässä olevalle nuoremmalle pojalleen kotiin meidän merillä ollessa ja "voihan sitä tarvita jos vaikka joutuis merihättä".
Äijä mutisi lievää vastahankaisuutta moisen vempeleen hankintaa kohtaan "kun se on nii kalliskii". Puhelinkone kuitenkin hankittiin, semmonen käytetty raahattava Mobira NMT 450.
23.6.1991 Äijä, muija ja ystäväpariskunta Raimo ja Tuula lähtivät Juhannusreissuun. Köydet irti klo 16:00 ja Paraisten portille tankkaamaan. Mailin ennen määräpaikkaa tuli vastaan merisumu kuin seinä. Portin laituri löytyi "käsikopelolla". Tankkauksen jälkeen aikaa kulutettiin pelaamalla Uunoa, ajoon ei sumussa ollut asiaa.
Illansuussa sumu häipyi niin kuin oli tullutkin, yhtä-äkkiä. Liikkeelle lähdettiin heti ja yöpaikkaan Redamoon tultiin klo 22:30. Iltapalan jälkeen laskeuduttiin yöpuulle. Äijät keulapiikkiin kuorsaamaan ja muijat avotilaan pressun alle.
Aamulla muijat oli keittäneet jo kahvit ja menneet maihin kun aamu-usvasta kuuluu vaimea persveivarin ääni ja hetken kuluttua rantaviivan tuntumasta lipuu puupaatille päin pieni tuulilasivene. Äijät herätettiin: "Hei, joku tulee suoraa tänne meijän tykö".
Otettiin vastaan vene, jossa istui yksin nuori odottava äiti selvästikin hätääntyneen oloisena. Nainen sopersi itkunsekaista ruotsinkieltä josta selvisi kuitenkin että hän oli eksynyt sankassa sumussa ja että rantaviivaa pitkään seurattuaan vihdoin tapasi meidät aamu-usvan seasta. Eksynyt autettiin puupaattiin, jossa naisen itku laantui puupaattiporukan rauhoitteluun ja teetarjoiluun. Kohta selvisi sekin että nainen oli matkalla Nauvon kirkonkylään ja myös se mistä hän oli lähtenyt.
Äijä muisti ensikertaa matkassa olevan puhelinkoneen ja alkoi tiedustella mahdollista puhelinnumeroa naisen kotisaarelle. Otettiin puhelinyhteys naisen kotisaareen ja kerrottiin sattumuksesta. Saaresta luvattiin tultavan puolen tunnin sisään hakemaan eksynyttä.
Hakija tuli, kiinnitti pikkuveneen omaansa ja kiitteli puupaatin väkeä vaimonsa "pelastamisesta", kun tämä rassukka jo luuli tulleensa syntymättömän lapsensa kanssa tuhon omaksi. Pariskunnan lähtiessä muija osoitti puhelinta, katsoi äijää ja tokaisi: "Se tienas heti hintansa".
Muija oli taas kerran oikeassa.
Aamu-usva hälveni, muijat alkoi onkimaan lounaskalaa, äijät jatkoivat vasta aloitettua aamupalaansa. Kaikki hyvin!
Kevään -94 aikana puupaatin pentry uusittiin. Saatiin oikein kaasuliesi ja tiskiallas ja mikä tärkeintä, äijälle uusi kuskin penkki.
Oli maanantai 4.7.1994, meneillään oli venekerhon kesäretki Hankoon ja oltiin jo lähestymässä Hankoniemeä kun puupaatin moottori alkoi voimaan huonosti. Kaikenlisäksi ohjaukseen oli alkanut tulla ihmeellistä "klappia". Äijä ei ollut ehtinyt keväthuoltaa moottoria niin perusteellisesti kun pitäisi ja nyt se sitten oikeutetusti kiukuttelee laiminlyöntiään.
Äijä pyysi muijaa ruoriin ja meni itse kontalleen konetta ihmettelemään. Aikansa kropattuaan äijä yhdisti koneen huonon käynnin yhden sytytysjohdon hapettumaksi, mutta ajatteli vian voitavan korjata sitten Hangon laiturissa.
Äijä nousi seisomaan nähdäkseen missä mennään ja ihmetteli muijalle veneen ihmeellistä kurssia poikittain väylällä. "Hei, korjaa tonne Hansin paatin suuntaan". Muija mumisi jotain paatin ohjailuvaikeudesta mutta äijä taas kontallaan koneelta neuvoi uudelleen: "korjaa nyt sinne vaan".
Nyt muija hermostui ja ilmoitti ohjauksen olevan ihan omituisen ja vaati äijää itse ruoriin. No on se nyt kummaa... mietti äijä ja tarttui ruoriin joka todella oli täysin tunteeton. Vaihde pois päältä ja ihmettelemään vikaa. Onkohan vaijeri poikki vai mitä? Vika selvisi hetkessä: ohjausvaijerin kiristysvantti oli irronnut, koska sen varmistusmutteri oli jäänyt kiristämättä.
Nolona äijä pyyteli anteeksi muijalta käytöstään ja itse aiheuttamaansa vikaa ohjauspuolessa, mutta puolustautui sillä että uuden pentryn teko oli syy ohjausvaijerin vikaan, koska se oli pitänyt poistaa työn ajaksi.
Muija hyväksyi anteeksipyynnön ilmoittaen kyllä pysyvänsä kurssissa jos vehkeet pelaa.
Oltiin käyty Hangot, Tammisaaret ja Hiittiset, jonka vesillä tuuli sen verran että puupaatin muija taas kertaalleen ilmoitti: "Mää en tästä tykkää, onk pakko".
7.7. oltiin tultu jo kauniiseen Yxskäriin ja yövytty siellä. Aamulla Hans istui oman veneensä takakannella, tuijotti viereisen puupaatin perän veteen ja mutisi puoliksi itsekseen: "Toi sun peräsin on jotenkin ouron näköne, eikö sun paatissa ole ollenkaan kalarautaa?"
"On tietysti, kui niin sit" ihmetteli äijä. Kun asiaa kirkkaan veden läpi oikein porukassa ihmeteltiin, niin todettiin kalaraudan eronneen äijän paatista ties koska ja miten. Vai olisikohan se outo kolahdus siellä... Loppumatka kotiin Paraisille ajettiin rauhallisesti että peräsin kestäisi ilman kalarautaa. Kestihän se.
Lomaa oli jäljellä viikko, kesä vasta puolivälissä, joten paatti heti ylös ja uutta kalarautaa tekemään. Ehdittiin vielä veneilemään viimeinenkin lomaviikko uuden kalaraudan kanssa ja loppukesä.
Puupaattiäijä