Talven 1992-93 puupaatti huilasi kotipihalla. Talvimyrsky rikkoi äijän puutavarasta kyhäämän suojan tukirakenteet ja repi peitteet. Vanha viisaus toteutui taas kerran: "Tee asiat heti kunnolla". Siinä sitä sitten lumimyrskyssä yritettiin peittää uudelleen puupaattia rikotuilla tarpeilla sormet ja sielu kohmeessa. Ai että osas jurpia!
Kevät oli lämmin ja tuulinen. Äijä aloitti huhtikuun puolivälin kieppeillä mahonkivaneerisen kajuutan lakkausten poiston mutta totesi koht'sillään että ikkunalasit on irrotettava jotta hionta ja uudet lakkaukset onnistuisivat kunnolla.
Ikkunalasit irrotettiin. Kovan hionta- ja lakkausurakan jälkeen tulokseen ei voinut olla täysin tyytyväinen. Seitsemän lakkakerroksen läpi kuulsi epätasainen pohja sekä siitepöly ja roskat. Kevätilmat eivät kerta kaikkiaan suosineet äijän venetöitä.
Koska ikkunoiden tiivistekumit olivat vanhuuttaan kuivuneet, äijä lähti ostoksille kumikauppaan Turkuun. Myyjä ilmoitti että kyseistä tiivistettä ei enää ole saatavilla. No mitä nyt tehdään? Asiantuntija, yks Hietanen, kertoi ainoaksi mahdollisuudeksi uusia lasit, koska uudenlainen tiiviste kaipaa muutamia millejä suuremmat lasit. Työ tilattiin asiantuntijalta.
Äijä oli talven mittaan kropaillut Vikström-moottorin kimpussa. Moottori sai uudet tiivisteet ja kaiken lisäksi palokunnan punaisen värin. Messinkiosat kiillotettiin, kromiosat käsiteltiin ja pakosarja maalattiin Hornan palonkestävällä hopealla. Vanha "Viku" oli nätti kun entinen likka tansseihin lähtiessä. Ylimääräisiä osia jäi remontin jälkeen yllättävän vähän.
Kevät oli lämmin ja paineet saada puupaatti veteen kasvoi. 12. toukokuuta oli vesillelasku. Hiiappiauto oli tilattu iltakuuteen, tuli kymmeneltä. Liinat kiinnitettiin ja puupaatti laskettiin. Veden varaan tultaessa näky paatin sisällä oli ankea, vettä lirisi sieltä ja täältä.
Äijä pumppasi paatissa pari tuntia, kävi välillä nukkumassa ja tuli taas pumppaamaan yökolmelta. Muijan vuoro pumpata oli aamukuudelta ja pojan kun koulun ruokatunnilta joutaa. Poika ilmoitti vuotojen lähes loppuneen puoleltapäivin. Puupaatti oli taas vedessä, kaikki hyvin, kesä voi alkaa?
Äijä istui paatissa seuraavana iltana loppuja vuotoja rätillä kuivaillen ja muisteli erästä toista jo kauan, kauan sitten tapahtunutta vesillelaskua.
Koneverstaassa, jossa äijä oli oppipoikana 50-luvulla, työskenteli koneasentajana karjalaisäijä, yks Pelkonen, jota muut nimitteli Makslahen remonttimieheksi. Pelkonen osti eräänä varhaiskeväänä täysmahonkisen huviveneen, vähä niin kuin Petterssonnin tapasen. Taisi kuitenkin olla Turun veneveistämöllä joskus 20-30-luvulla tehty kun ajohytissäkin oli katto.
Vene tuotiin verstaan takapihalle odottamaan kevättä. Pelkonen istui ruokatuntinsakin paatissaan puuhailleen sitä ja tätä. Muut äijät ihmetteli Pelkoselle, että kylkilautojen suurille raoille ehkä pitäis tehdä jotain, kun niistä päivä läpi paistaa? Pelkonen ilmoitti: "Mahonki paisuu vetessä ja mie panen rakoihi vaseliinii enne vesillelaskuu".
Koitti vesillelasku ja joukolla lähdettiin seuraamaan tapahtumaa Aurajoelle, sen kuuluisan Förin viereen. Laskettavien veneiden jono hupeni ja tuli Pelkosen paatin vuoro. Köydet paatin alta ja nosto käsin veivattavalla nosturilla. Veteen tullessaan Pelkosen paatti näytti vajoamistaan vajoavan ja Pelkonen pyysi nosturimiestä toppuuttelemaan ettei paatti huku siihen paikkaan. Nosturimies ärähti että ei ole aikaa turvotella kenenkään venettä ja huitaisi jonottavien veneiden suuntaan. Pelkosen paatti pudotettiin möljän viereen Aurajoen sameaan rantaveteen johon se ei uponnut kuin laitaansa myöden, joen pohja pelasti.
Sitä äijä jäi puupaatin kajuutassa istuskellessaan miettimään että saiko se Pelkonen koskaan sitä paattiaan pitämään vettä ja pääsikö ajoon, kyllä kai?
Mitähän hittoa se Pelkonen sillä vaseliinilla?
Puupaattiäijä