Paraisten Venekerhon 40-vuotisjuhliin liittyen voisi olla mielenkiintoista tietää jotakin kerhon nykyisen kesäpaikan historiasta. Tontti on ostettu Storgård norr tilalta noin vuonna 1950 ja se on lohkottu Storgårds Åkernäset nimisestä metsäpalstasta. Taloa ruvettiin pystyttämään samoihin aikoihin ja se oli suunniteltu dipl.ins. Harald Grandellin ja hänen perheensä kesämökiksi.
Muistelen silloin nähneeni tontilla laudoista kanervikolle asetellun muodostelman, eräänlaisen pohjapiirustuksen, joka havainnollisti mihin kohtaan rakennusta eri huoneet sijoittuisivat. Mökki käsitti olohuoneen, makuuhuoneen, poikainhuoneen missä oli kerrossänky, keittokomeron ja ison verannan, josta oli käynti parvekkeelle, mistä oli näköala merelle. Sellainen mökki täytti hyvin pienperheen tarpeet.
Paikan nimi Pelleborg selittyy sillä, että rouva Sylvi Grandell oli saanut mieheltään lempinimekseen Pelle. Nykyisessä kerhomajassa vielä jäljellä olevat tuolit on erityisesti tehty talon rouvaa varten. Majan näppärä rotanloukku on hänen miehensä rakentama jossain viikkolehdessä, luultavasti Allersissa, olleiden piirustusten mukaan.
Mökkiä oli pääosin rakentamassa innamolainen Åke Sandvall, joka myöhemmin sai mainetta laiva- ja venepienoismallien tekijänä. Valitettavasti talon isäntä ei kauaa ehtinyt nauttia mökkielämästä,
sillä hän poistui keskuudestamme kesäkuussa 1955. Äiti ja poika kuitenkin viettivät mökillä kesälomaa ja vapaa-aikaansa senkin jälkeen. Kun poika, insinööri Torsten Grandell perusti oman perheen, he kaikki viettivät mökillä vapaa-aikaansa vuoteen 1977 asti, jolloin hän myi paikan Paraisten Venekerholle.
Mökin lisäksi tontilla on ollut venevaja, puuliiteri ja ulkohuussi. Kaikki ulkorakennukset oli rakennettu "limisaumoin" ja alun perin käsitelty jäteöljyllä. Humoristisena tapahtumana voidaan kertoa, että kun perhe ensimmäisiä kertoja saapui mökille viettämään viikonloppua ja tarkoituksena oli vihkiä uusi puusee käyttöön, kävi ilmi että avajaiset olikin jo pidetty. Ilmeisesti joku ohikulkenut purjehtija oli ottanut tilaisuudesta vaarin.
Sekä isä että poika olivat aikanaan suunnitelleet paikalle saunaa, ensin kallioiden väliin nykyisen laiturin viereen, sittemmin tontin eteläosaan hieman ylemmäksi mäelle kuin missä nykyinen sauna on. Venekerho pani saunasuunnitelmat toimeen kohta sen jälkeen kun se oli saanut paikan haltuunsa.
Keväällä 1988 kerho rakennutti tontille uuden ja isomman valmisrakenteisen hirsimökin, joka paremmin vastasi kerholaisten tarpeita. Kaksi vieraspaikkakuntalaista miestä oli pestattu rakennustöihin. Oli alkukesä, kun kerhon innamohistorian surullinen tapaus sattui, nimittäin saunan palo.
Rakennusmiehet olivat saunoneet illalla normaalissa järjestyksessä ja menneet jo yöpuulle. He asustivat vanhan mökkirakennuksen eteläpäädyssä, mikä oli jätetty vielä pystyyn ja jossa makuuhuoneet sijaitsivat. Tämä osa vanhasta mökistä purettiin vasta kun uusi oli valmis. Kuten tiedetään, mökki sijaitsee varsin etäällä saunasta.
Eräs innamolainen troolari oli sinä yönä ulkona kalastamassa ja se sattui juuri ajamaan Kråkholman takaa kun johonkin aikaan puolen yön ja kello yhden välillä Innamosta näkyi tulevan savua. Troolari otti VHF-radiopuhelun Gaudikseen kylällä ja ilmoitti asiasta. Kun kävi ilmi että Pelleborgin sauna oli tulessa, hälytettiin Nauvon vapaaehtoinen palokunta. Kesti tietysti oman aikansa ennen kuin palokunta ehti paikalle.
Kylällä on oma paloruisku ja kaikki kynnelle kykenevät kyläläiset osallistuivat sammutustöihin. Valitettavasti tuli oli kuitenkin saanut jo niin kovan voiman että kaikista ponnisteluista huolimatta saunaa ei enää voitu pelastaa.
Onni onnettomuudessa oli se, ettei tuullut maihin päin. Muutoin seuraukset kylälle ja saarelle olisivat voineet olla kohtalokkaat. Niiden tietojen mukaan, joita minä olen asiasta saanut, ei koskaan täysin selvinnyt miten tuli oikein oli päässyt irti. Koska löylyhuone ei ollut pahoin palanut, arvellaan että palo olisi saanut alkunsa pukuhuoneen öljylampusta.
Edellistä huomattavasti mukavampi muisto liittyy tuulimyllyprojektiin, johon kerholaiset osallistuivat aktiivisesti.
Kerho päätti nimittäin 1980-luvulla entistää Nedergårdin vanhan tuulimyllyn, joka seisoo Marisbergetillä Strandarsin pohjoispuolella.
Se on ainoa laatuaan, joka kylässä on vielä jäljellä. Piirustukset löytyivät Museoviraston arkistoista ja jollain oli vielä vanhoja valokuvia myllystä tallella. Gaudiksen isäntä avusti traktorilla tarvepuiden kuljetuksessa, maasto kun on kovin vaikeakulkuista. Se oli varsin mittava työ ja myllyn avain ojennettiin sen jälkeen juhlallisin menoin myllykalliolla rouva Helmi Pihlhjertalle, joka tilaisuudessa edusti vielä silloin jakamattoman Nedergårdin perikuntaa.
Pitkään sen jälkeen oli perinteenä aloittaa kerhon vuotuiset kesäjuhlat juomalla myllykahvit myllyn luona. Juhla jatkui sitten kerhomajalla. Myös kyläläiset ja kylän kesäasukkaat ottivat toisinaan osaa näihin tilaisuuksiin ja sitä kautta se johti monen pysyvän tuttavuussuhteen syntymiseen kerholaisten kanssa.
Dido Björkblad