Eräänä syksyn pimeänä iltana kokoontui Sandfallin kerhohuoneelle hauska porukka. Mukana olivat PBK-PVK:n perustajajäsenistä Veikko Sysmelin, Hans Lönnroth, Jan Gustafsson ja Per Ulriksson Gun-Maj vaimonsa kera sekä myös ihan alkumetreiltä saakka mukana ollut Tuikan Ilkka ja "kirjurina" toiminut allekirjoittanut.
Illan teemana oli muistella nyt varhaisen keski-iän saavuttaneen kerhon alkutaivalta. On harmi, ettei keskustelua nauhoitettu kaikkien kuultavaksi, sillä painettuun sanaan sitä ei millään saa kerrottua niin elävästi ja hauskasti kuin se paikan päällä kuultiin. Yleisin käytetty puheenvuoron aloitus oli että "muistaks sää Veikko", tai "muistaks sää Hans, Janne, Pelle" ja taas naurettiin. Oli suuri ilo kuunnella näitä miehiä jotka tapasivat pitkästä aikaa näissä merkeissä.
Aloite PBK-PVK:n perustamisesta lähti Veikolta, joka siihen aikaan - v. 1963 - kuului paikkakunnalla toimivaan toiseen venekerhoon samoin kuin Hanskin. Veikon ajatus oli, että senaikaiseen Paraisten kauppalaan mahtuisi toinenkin veneseura. Ja niinpä hän kutsui koolle samanhenkisiä ystäviään sinne nostalgiseen Norman kabinettiin, missä seuramme alkusanat lausuttiin. Kerho oli perustettu mutta taloudellisesti tietenkin puilla paljailla aluksi. Niinpä ensimmäiset kokoukset pidettiin perustajajäsenten kodeissa, Hans Cederlöfillä, Veikolla ja Hans Lönnrothilla mm.
Pienestä alusta mutta valtavan suuresta innostuksesta kaikki on lähtenyt ja jo vuonna -65 liityttiin Suomen Moottoriveneliittoon. Samaisena vuonna oli kerhon ensimmäiset kesäjuhlat Sommarössä. Kaikilla kerholaisilla oli puuveneet, kutta-perkka-aika häämötti vasta kaukana tulevaisuudessa. Kerho sai myöskin oman logon, suunnittelijana Åke Järvinen, värit Hans Lönnroth, joka sai apua Tukholmassa toimivalta Öhrbergs Båtklubb:ilta, missä Lönnrothin perhe oli vierailulla.
Tärkeä osa varainhankinnalle oli juhlien järjestäminen. Seurojentalolla tanssittiin "ja haetar niin haekeesti soe, ol tyttäret (naiset) pyntätty retonkii" jne. Oikeasti juhlissa oli alusta alkaen oikea tanssiorkesteri. Ensimmäiset juhlat järjestettiin Tähtisen ajalla Seurojentalon ruokasalissa ja aulassa tanssittiin. Pääsylippu- ja arpajaistuloilla oli tärkeä osuus kerhon taloudelle, arpajaisvoitot tietenkin kerjättiin. Ja niin kuin Gustafssonin Janne totesi, juhlat olivat mainio tilaisuus hankkia kerhoon uusia jäseniä, kertoa silmästä silmään mitä kerho on, mitä se tarjoaa ja mitä se edellyttää. Tärkeä osansa oli myös tuttujen tapaaminen muuallakin kuin aalloilla tai satamissa.
Ilahduttava yksityiskohta juhlien järjestämisessä oli kun Reino Juslinin aikaan naiset vapautettiin keittiö- ym. töistä. Naiset saivat vaan olla - ei lakattuja kynsiä tiskivesiin, ei lattialuuttua käteen, sai vain olla oma viehättävä naisensa. Upeaa!
Jokaisella näistä miehistä on ollut ikioma vene. Veikolla I ja II olivat soutupaatteja. Sen jälkeen alle seitsenmetrinen saaristolainen, joka matkalla Maarianhaminaan päätti protestoida ja pudotti pirulainen potkurin pohjaan. Cederlöf, joka oli matkalla mukana, hinasi äksyyntyneen saaristolaisen ja Veikon ja kumppanit perille Maarianhaminaan.
Jannen ensimmäinen oli kaaveli, tasaperäinen märäntynyt puuvene. Sillä kuitenkin kuskattiin porukkaa Attuun, missä Jannen monilla ystävillä oli kesäpaikkansa. Jossakin vaiheessa Jannen (tai Maj-Lisen) hermo petti ja niin alettiin rakentaa uutta omaa venettä. Rakentaminen tapahtui Atussa, minne Janne hiihti jäätä pitkin n. 20 kilometriä tärkeät tarvikkeet olkapäällä. Olisikohan hatunnoston paikka?
Pellen ensimmäinen oli jo melkein laiva, 8,5 m pitkä. Ilkan ensimmäinen oli mahonkinen 14 heppainen perämoottori, tuulilasityyppiä. Seuraava oli myös mahonkia, 60 hv. Sen veneen aikana rakennettiin Innamon saunaa ja Ilkka toimi nopeana kuljettajana.
Noista ajoista miehille on tullut vähän lisää ikää. Veneetkin ovat vaihtuneet useampaankin kertaan, mutta "merimiehiä" on kaikki edelleenkin.
Muisteltiin haikeudella aikoja, jolloin käytiin GK:n kanssa kylässä puolin ja toisin. Oli leikkimielisiä kilpailuja, kahviteltiin ja seurusteltiin ja tietenkin tanssittiin.
Yleisenä mielipiteenä todettiin, että kerho on mennyt kovasti eteenpäin. Talkootöitä on tehty, miesten mielestä enemmänkin voisi tehdä, koska seuran kuin seuran elinehtona on talkoohenki ja yhteen hiileen puhaltaminen. Tällaisia juttelimme kahvikupposen äärellä ja meillä kaikilla oli niin mukavaa.
a-ls
Kuvat Hans Lönnrothin arkistoista