Loki - Paraisten Venekerhon jäsenlehti
 Syysnumero 2/2003 


Puheenjohtajan palsta

Oiva Jokinen

Tänä vuonna Paraisten Venekerhon saavuttaessa neljänkymmenen vuoden iän on ilo pysähtyä ajattelemaan suurella kunnioituksella jäsenistöä, joka on jaksanut määrätietoisesti ja pitkäjänteisesti tehdä työtä hyvän veneilyharrastuksemme edistämiseksi näin pitkän ajan.

Kerhon toiminta on jatkunut rohkeasti nousujohteisena ja hallitusti suuntautuneena kehityksenä. Tämä osoittaa kerhon sisäisten voimavarojen vahvuuden. Näiden vahvuuksien summa muodostuu yksittäisistä jäsenistä; naisista, miehistä ja perheistä. Ilman tällaista kokonaisvaltaista panostusta asiamme hyväksi ei toimintamme olisi ollut näin pitkällä aikajänteellä mahdollista.

Tänä päivänä voin suurella mielihyvällä todeta, että näkymät eteenpäin ovat hyvät ja varsin vankalla pohjalla. Kerhon talous on erinomaisessa kunnossa, sillä panostukset on tehty omin varoin ja talkootyöponnistuksin.

Meidän kaksi fyysistä tukijalkaamme, upea Innamon saaripaikka sekä kaikenaikaa rakentuva ja kehittyvä Sandfallin toimintakeskus, takaavat meille hyvät toimintaedellytykset pitkälle eteenpäin niin huvin kuin hyödyn merkeissä.

Jos pysähdytään tarkastelemaan kerhon toiminnan tämänhetkistä yleistä tunnettavuutta, voidaan sanoa, että se on viime vuosien aikana siirtynyt aivan uudelle tasolle. Ansiokkaan Loki-lehden rinnalla toimivat Paraisten Venekerhon arvostetut kotisivut, joiden avulla olemme voineet jakaa tietoa toiminnastamme laajasti ja se on tullut tunnetuksi ei vaan paikkakunnalla vaan myös valtakunnallisesti laajemminkin. Tämä taas näkyy kasvavana jäsenistön määränä, josta valtaosa on luonnollisesti paikkakuntalaisia mutta lisääntyvässä määrin myös ympäristön kunnista.

Tasainen ja kohtuullinen jäsenmäärän kasvu tuo mukanaan uusia resursseja jo olemassa olevien lisäksi. Niiden avulla voimme edelleen rakentaa tulevaisuutta.

Vaikka purjehduskausi onkin jälleen päättynyt ja liput laskettu, on odotettavissa mielenkiintoisia talviajan tapahtumia ja niiden jälkeen aivan uusi kesä.

Pitäkäämme mielessämme liput erikoisen korkealla siirtyessämme kohti Paraisten Venekerhon NELJÄKYMMENVUOTISJUHLAA marraskuussa!

Juhlallisissa tunnelmissa menneestä kaudesta kiitäen

Oiva Jokinen
Kommodori


Ordförandens spalt på svenskaJuhlapuhe 22.11.2003Loki-lehden sisällysKotisivulle ]
Marraskuu 2003