Kalastuksella on kautta aikojen ollut suuri merkitys saaristolaisille, niin myös Innamon asukkaille. Vanhimmat siihen liittyvät muistoni ovat peräisin sotien jälkeiseltä ajalta. Silloin kalastettiin pääasiassa vetämällä talvinuottaa tai kesänuottaa sekä pitkillä silakkaverkoilla. Pienemmässä määrin ja enimmäkseen vain kotitarpeiksi kalastettiin merroilla, verkoilla, iskukoukuilla sekä pitkälläsiimalla. Aikoinaan Innamossa oli kaksi talvinuottakuntaa, sittemmin vain yksi, kunnes nuotanveto 1960-luvulla loppui kokonaan. Sen jälkeen on harjoitettu troolikalastusta. Kylän kalavedet ovat yhteisvesiä.
Talvinuottakalastus oli erityisen tärkeätä ja nuottaluomat eli -apajat oli raivattu vetämällä köysinuottaa pitkin pohjaa. Luoman pituus ja muoto riippui kunkin pyyntipaikan pohjan laadusta.
Laskinaukoksi tai lyhyemmin laskimeksi kutsutaan sitä avantoa, josta nuotta lasketaan veteen ja sen paikka on nuottaluoman uloimmassa päässä. Nuottaa vedetään aina kohti rantaa tai matalikkoa, siis kohti matalampaa vettä, ja se nostetaan saaliineen ylös saattimesta eli saatinavannosta. Tunnettujen maamerkkien ja rannasta tiedetyn askelmitan avulla tarvittavat avannot voidaan tehdä oikeille paikoilleen.
Innamon vesien nuotta-apajilla on erityyppisiä nimiä. Osa on suomenkielisiä ja osa ruotsinkielisiä ja on myös nimiä, joissa on alun perin suomenkielinen alkuosa. Osalla pyyntipaikoista on sekä suomen- että ruotsinkieliset nimet. Myös rymättyläläiset ovat vetäneet talvinuottaa saaren kalavesillä ja se selittää monet suomenkieliset apajannimet.
Yksiosaisia suomenkielisiä nimiä ovat Haika ja Tunkio, yhdyssanoja puolestaan Korvenkangas ja Taivaanportti. Ruotsinkielisiä apajannimiä ovat Fänget (kalanpyynti, -saalis), Kanistern (kanisteri), Kaptenskan (kapteenin rouva), Skåpet (kaappi) ja Testamentet (testamentti). Iso osa nuotta-apajista on saanut nimensä läheisten saarten mukaan. Saarten nimet taas ovat joko suomea tai ruotsia. Saaren nimi on alkuosana nuotta-apajan nimessä, kuten esimerkiksi: Kråkholmsvarpet (Kråkholmanluoma), Styrholmsvarpet, Ekholmsvarpet, Haplotvarpet ja Säkkilotvarpet.
Parista nuottaluoman nimestä tunnetaan tarina miten nimi on aikanaan syntynyt. Toinen on kesäluoma nimeltään Kellbergs varpet (Kellbergin apaja). Eräänä syksynä kun tarkoitus oli mennä Hepokariin nuotan vetoon, olikin tullut niin sakea sumu ettei uskallettukaan mennä perille Hepokariin asti, vaan päätettiin siihen hätään laskea nuotta Österuddanin ja sen edustalla olevan pienen luodon väliin. Saalis olikin melkoinen. Eräs mies nimeltään Kellberg oli nuottakunnassa mukana ja jostakin syystä apajapaikka sai nimen hänen mukaansa.
Toinen on talvinuottapaikka, jolla on omalaatuinen nimi Pompelikrige. Sen nimeämisperusteista kerrotaan että nuottapaikan jäällä kehkeytyi lumisota. Eräs nuottaväkeen kuulunut suomenkielinen mies lienee sanonut jotakin, jonka porukan ruotsinkieliset olivat hoksanneet kuulostavan Pompelikrigeltä. Tässä voi olla kyse kansanomaisesta sananselityksestä, mutta tarina voi myös olla tottakin.
Hyvissä ajoin ennen talvinuottakautta puuvillalankaiset nuotan osat paikattiin ja tervattiin, jotta ne olivat valmiina kun jää tuli tarpeeksi vahvaksi. Työpäivät nuottajäillä olivat pitkiä, hevoset syötettiin aamuhämärissä ja sitten lähdettiin matkaan. Nuotanvedon päätteeksi kalansaalis ajettiin usein Rymättylään edelleen myytäväksi.
Parhaimpiin lapsuudenmuistoihini kuuluu muistikuva siitä miten kylän hevoset palaavat iltahämärissä yhtenä karavaanina vetäen nuottakuormaa ja -väkeä hyvin sujuneen kalastuksen jälkeen. Joskus saattoi kehkeytyä myös vaarallisia tilanteita, kuten jos jokin iso alus mursi niin leveän railon auki Innamon ja Nauvon pääsaaren väliin ettei hevosenmentävä silta riittänyt sen yli. Silloin ei nuottaväki päässytkään yöksi kotiin, jos he olivat olleet nuotanvedossa Nauvon puolella.
Dido Björkblad