Loki - Paraisten Venekerhon jäsenlehti
 Kevätnumero 1/2004 


Pärskeitä

Juha Kinnunen

Hyvä kerholainen

Tätä lukiessasi on veneilykesä 2004 jo aivan ovella ja saattaa jokunen vene olla jo vedessäkin. Susanna ainakin, uskon.

Ennen kuin alamme kerätä uuden veneilykauden tapahtumia historiaamme, lienee vielä hyvä palata hieman viime vuoteen.

Kerhomme täytti pyöreät 40 vuotta ja sen kunniaksi järjestettiin alkukesästä Sandfallissa "Koko perheen meripäivät" ja tietysti pääjuhla 22 marraskuuta Palokunnan talolla. Kaiken kaikkiaan juhlavuosi oli toiminnaltaan vilkas, aikaansaava ja jäsenistöä yhdistävä.

Kerhomme jäsenistöön on vuosikymmenien aikana kuulunut suuri joukko henkilöitä, joilla on ollut näkemystä ja tarmoa viedä eteenpäin Paraisten Venekerhoa ja luoda siitä yhdistys, josta sen jäsenistö voi tänäkin päivänä olla ylpeä.

Uusi vuosikymmen on alkanut PVK-PBK:n toiminnassa. Vuoden 2004 toimintasuunnitelmassa tärkeinä osa-alueina todetaan nuorisotoiminnan ja Sandfallin toimintapisteemme kehittäminen, hyvä näin.

Kerhomme on keski-ikäinen ja toimii vireästi. Miksi kerhomme jäsenistöstä vain noin viidennes on naisia ja juniorijäsen on harvinaisuus? Eikö veneily olekaan koko perheen harrastus?

Arvoisat kipparit, kerhomme puolisojäsenmaksu on vain 13 euroa ja juniorijäsenen 5 euroa. Kerhon alkavan viidennen vuosikymmenen kunniaksi odotan lapsellisen naisellista jäsenryntäystä.

Hattu käteen ja syvä kumarrus Kurt Lundqvistille joka ansiokkaasti päätoimitti Loki-lehteä yli kymmenen vuotta. Toimituskunta on nyt vähän uusiutunut mutta totesimme että lehti on ollut hyvä eikä sitä siksi suuremmin ole tarve muuttaa.

Loki on yhteisten talkooponnistelujen tulos. Toimitus kaipaa jatkuvasti valokuvia ja vapaamuotoisia juttuja kerhon tapahtumista lehteen ja kotisivuille. Kuvia voi toimittaa sähköisesti Veli-Veikolle, myös paperikuvat kelpaavat.

Kerhon jäsenistöllä on nyt mahdollisuus saada julki uutisia ja pikkuilmoituksia, jotka julkaistaan veloituksetta. Ilmoituksia ottaa vastaan lehden toimituskunta.

Parhainta veneilykesää kaikille

Juha K


Sinua tarvitaan

Hyvä kerholainen

Paraisten Venekerhon toimipisteissä on jatkuvasti meneillään rakentamista, siivoamista ja kunnostamista, niissä vietetään kerhoiltoja, kokouksia ja juhlia.

Jotta saisimme tapahtumiin uutta voimaa ja että niistä useasti päävastuun kantaneet eivät väsähtäisi, tarvitsemme Sinun panostasi talkoisiin ja tapahtumiin.

Mittavin työ on saattaa Sandfallin toimintakeskuksemme katon saneeraus valmiiksi. Osa katosta on jo korjattu, loppuosa odottaa tarmokkaita tekijöitä.

Kanna kortesi yhteiseen kekoomme ja ilmoittaudu mahdollisuuksiesi ja taipumustesi mukaan yhdyshenkilöillemme, jotka mielellään kertovat missä ja milloin yhteistä voimaa kaivataan.

Kerhollamme on kattava vahinkovakuutus, joka korvaa mahdolliset vahingot kotiovelta kotiovelle.

Yhdyshenkilömme ovat:

  puh
Sandfallin kattoprojektiVeli Korhonen040-516 1135
Sandfallin isäntäHans Sihvonen040-502 5422
Snäckvikin satamakapteeni Yrjö Kauppila0400-578 299
Innamon isännätJukka Tarvainen 0400-521 020
 Pentti Saarinen040-515 3785
PuheenjohtajaOiva Jokinen050-523 8271

JKi


Ledarartikeln på svenskaLoki-lehden sisällysKotisivulle ]
Toukokuu 2004