Loki - Paraisten Venekerhon jäsenlehti
 Kevätnumero 1/2005 


Junioritoiminta

Junioriviikonloppu 2004. Kuva: Juha Rasikannas

Paraisten Venekerhon junioritoimintaa on pyritty järjestämään ja kehittämään sitä kolmen viime vuoden aikana. Kun tämänkaltaista toimintaa ruvetaan järjestämään pitkän tauon jälkeen, mitään suurta mullistusta ei saada aikaan hetkessä. Mutta toimintaa voidaan kehittää pikkuhiljaa. Junioritoimintaa ei myöskään saada aikaiseksi, ellei kerhosta löydy innokkaita ja asiasta kiinnostuneita junioreita ja ennen kaikkea heidän vanhempiaan.

Jäsenistömme ikärakenne on melko korkea, kuten lähes kaikissa venekerhoissa. Viime vuosina jäseneksi liittyneiden joukossa on kuitenkin ollut myös lapsiperheitä. Kerholaisilla on yhteensä yli viisikymmentä lasta, joista iso osa on alle kymmenvuotiaita. Nyt olisi vanhempien aika toimia ja yhdessä kehittää kerhomme junioritoimintaa. Toiminnan ei tarvitse eikä se saa olla liian sitovaa, mutta yhteistyötä siihen tarvitaan. Junioreille voitaisiin järjestää ympärivuoden erilaisia tapahtumia, jotta he tutustuisivat toisiinsa ja tuntisivat olevansa saman kerhon jäseniä.

Junioriviikonloppu 5. - 7.8.

Junioriviikonlopun 2004 eväitä. Kuva: Juha Rasikannas

Kolmena edellisenä kesänä olemme järjestäneet Innamossa junioriviikonlopun. Sinä viikonloppuna kerhon kesänviettopaikka on varattu lapsiperheiden käyttöön. Lapset ovat silloin etusijalla, ja he saavat vapaasti leikkiä, pelata, saunoa, purjehtia, uida yms.

Junioriviikonloppu on osoittautunut hyväksi tapahtumaksi ja joka vuosi paikalle on tullut muutama uusi perhe. Mutta myös tätäkin tapahtumaa pitäisi kehittää, jotta se kiinnostaisi myös jatkossa. Tänä vuonna junioriviikonloppu järjestetään 5.-7. elokuuta. Asiasta kiinnostuneita pyydetään ottamaan yhteyttä allekirjoittaneeseen puh. (02) 454 4733 tai 040-755 7044.

Jollakoulu

Jos kerhosta löytyy kiinnostuneita, niin PVK:lla voisi olla mahdollisuus järjestää junioreille jollakoulu yhteistyössä toisen kerhon kanssa. Asiasta kiinnostuneet ottakaa yhteyttä mahdollisemman pian allekirjoittaneeseen.

Juniorijäsenyydestä

Juniorijäseneksi voivat liittyä kaikki alle 18-vuotiaat lapset, lapsenlapset ym. Juniorin vanhempien ei tarvitse välttämättä olla kerhon jäseniä. Juniorijäsenen jäsenmaksu on 5 €/vuosi, liittymismaksua juniorijäseneltä ei peritä. Juniorijäsenestä tulee kerhon varsinainen jäsen kun hän täyttää 18 vuotta. Jos juniorijäsenyys on kestänyt alle viisi vuotta, hän joutuu tällöin maksamaan liittymismaksun ennen varsinaiseksi jäseneksi tulemista.

Kerhomme osallistuu junioritoiminnasta syntyviin kuluihin, joten sekin puoli on järjestyksessä.

Terveisin
Juha Rasikannas


Om junorverksamhet på svenskaLoki-lehden sisällysJunioritoimikuntaKotisivulle ]
Toukokuu 2005