Elokuun lopulla saimme ainutlaatuisen ja ennen kokemattoman tilaisuuden osallistua vuorokauden mittaiselle purjehdukselle. Merkittävän tästä purjehdusretkestä teki varsinkin se, että kumpikaan meistä ei ollut koskaan aikaisemmin ollut purjeveneessä. Oikeastaan olin itse kyllä kerran purjeveneen kannella istunut, mutta se kokemus vaan vääristi ennakkokuvaani kunnon purjeveneestä. Koska vene, jossa joskus vieraillut oli kokoluokaltaan ihan eri sarjaa kuin Abiwi, jossa saimme kunnian vierailla.
Keräsimme mukaan varusteita ennakko-ohjeiden mukaan. Pääasiassa mukaan otettiin paljon vaatetta. Lähtö oli sovittu Airiston Motellille, jonne saavuimme kaikkine varusteinemme sovittuun aikaan. Vene miehistöineen (Marjaana ja Seppo) oli saapunut juuri paikalle ja se odotti meitä laiturissa. Ilma oli vuodenaikaan nähden paras mahdollinen ja tuultakin kuitenkin ihan riittävästi purjehdusta ajatellen.
Laiturissa saimme pikaohjeet purjeveneessä käyttäytymiseen ja tutustuimme kannen alla oleviin tiloihin. Näillä kaikilla veneen kannen alla olevilla tiloillahan on omat nimensä, mutta minun ei nyt kannata edes yrittää käyttää veneilyyn liittyviä termejä. Kannen alta siis löytyi meille ihan oma yksiö veneen keulasta.
Kapteenin ohjeistuksesta jäi mieleen kaksi perussääntöä: Veneessä ei saa tulla vilu eikä jano. Ja näillä ohjeilla pärjättiinkin oikein hyvin. Kun lähdimme laiturista, katsoimme parhaaksi vain istua paikoillamme veneen perässä, että emme olisi kovin paljon tiellä. Meillä kun ei ollut mitään käsitystä siitä, että mitä pitäisi tehdä laiturista lähdettäessä. Hienoa oli seurata Marjaanan ja Sepon saumatonta yhteistyötä, kun kumpikin tiesi tehtävänsä tarkalleen. Ilman mitään sanallista kommunikointia kumpikin ilmeisesti tiesi mitä itse teki ja mitä toinen tekee. Tietenkin he ovat lähteneet laiturista joskus ennenkin...
Raikas merituuli puhalsi lempeästi ja aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta. Olipa hienoa päästä purjehtimaan! Mutta heti kun vene ensimmäisen kerran kallistui, tuntui siltä, että kohta se kaatuu. Tuntui todella siltä, että nyt käy huonosti. Kuitenkin todellisuudessa vene ei kai kallistunut kovinkaan paljon. Oli vaan uskottava, että purjevene ei kaadu. Melko nopeasti tottui siihen, että vene tosiaan kallisteli käännyttäessä ja tuulen puhaltaessa purjeisiin sivulta. Taas pystyi nauttimaan purjehduksesta.
Yllättävää oli että vaikka ilma oli lämmin, niin silti vaatetta oli lisättävä aina välillä. Mutta kapteenin ohjeen mukaisesti, kun huolehti siitä, että vaatetta on koko ajan riittävästi, ei vilu päässyt yllättämään.
Purjehtiminen ei ollutkaan pelkkää kannella istuskelua, vaan kaikenlaisia naruja ja vinssejä oli säädeltävä aina välillä ja purjeita tarkkailtava koko ajan. Saimme paljon tietoa purjeveneen käyttäytymisestä ja siitä, mitä milläkin narulla tehdään ja miksi. Taas jätän termit väliin, koska en niitä osaa. Parasta oli kuitenkin se, että pääsi ohjaamaan venettä. Ruorin takana tuli aika hieno olo. Sai ohjata komeaa venettä ja tervehtiä vastaantulijoita kättä nostamalla. Joku saattoi luulla ihan hyvin, että tässä tulee vastaan tottunut merenkävijä.
Saaristo näytti veneestä katsottuna niin samanlaiselta joka paikasta, että aika äkkiä olisi ensikertalaisena eksynyt. Onneksi veneen oikea kapteeni tiesi minne mennään ja mitä reittiä. Ohjailin vaan aina sinne minne käskettiin, mutta aloin kyllä hahmottaa merimerkkien tarkoituksen vähitellen.
Ruoka- ja juomatarjoilu veneessä oli melkein kuin missä tahansa ravintolassa. Käsittämättömiä ateriakokonaisuuksia ilmestyi kannen alta. Vaikka veneen keittiön olisi luullut asettavan tietyt rajoitukset, sitä ei ainakaan lopputuloksessa huomannut. Ruokailussa oli vaan huomioitava se, että ei kannattanut jättää lasia veneen kannelle. Kaikista tavaroista oli pidettävä kiinni.
Illalla saavuimme suojaisaan poukamaan, jossa oli laiturit, grillikatos ja sauna. Tässä samassa venekerhon yöpaikassa oli muitakin venekuntia. Paikka oli erinomainen rauhalliseen illanviettoon ja yöpymiseen. Yö veneessä oli erittäin miellyttävä. Aamulla kuitenkin pieni huonovointisuus yllätti herätessä. Merisairauden piikkiin sitä ei voinut oikein laittaa, koska meri oli ollut niin tyyni. Kai se sitten vaan johtui nautituista virvokkeista. Meri-ilmasto vei kuitenkin pahan olon mennessään heti veneen kannella nautitun aamiaisen jälkeen. Taas oltiin pirteänä valmiina purjehtimaan.
Paluumatka Airiston Motellille sujui opetellessa lisää veneilyyn liittyviä juttuja ja ohjatessa venettä. Aurinko paistoi taas koko päivän. Olin siinä uskossa, että elokuun aurinko ei ole enää niin kovin polttava. En tietenkään laittanut mitään aurinkorasvoja. Iltapäivällä alkoi sitten pieni punoitus levitä kasvoille ja illalla kotona huomasin, että koko toinen puoli kasvoista ja käsivarsi oli palanut auringossa. Se oli kuitenkin pieni tappio vaikka nahka sitten myöhemmin osittain lähtikin.
Kiitos Abiwin miehistölle!
Hanna ja Mikko