Loki - Paraisten Venekerhon jäsenlehti
 Syysnumero 2/2005 


Paraisten Venekerhon LYS-kisaraportti 2005

S/y Ariel. Kuva: Kirsti Bergendahl

Hämmästykseni oli suuri kun saavuimme Airiston laituriin lauantaiaamuna hyvissä ajoin ennen kisaa. Siellä oli useampikin kippari heräilemässä omista veneistään. Siis he olivat jo perjantaina aloittaneet valmistautumaan kisaan. Kootut selitykset vain pahensivat tilannetta. Sitä me ei kerrottu kanssakilpailijoille, että viikolla olimme itsekin keventäneet venettä kaikesta ylimääräisestä. Toisaalta, siinä ei pieni kevennys tunnu missään jos vene painaa lähes 6500 kiloa. Mielenrauhaa sillä haetaan.

Lähdemme laiturista koneella kohti lähtöviivaa. Taas kerran on lyöty kättä päälle. Kaikki mitä kisan aikana sanotaan on unohdettava maaliviivan ylityksen jälkeen. Sitä neuvoa yritin kertoa myös ensimmäiseen kisaansa osallistuvalle.

Lähtöviivalle ilmestyi seitsemän venettä. Kaikilla on täystohina päällä. Viime hetken virittely oli käynnissä. Samalla katse etsi koko ajan kanssakilpailijoita, mitä kukakin tekee ja mikä on taktiikka. Mistä kohti lähtölinjaa ja millä kyljellä kukin lähtee. Lähteekö suoraan myötäiseen vai leikkaako hiukan. Se on taitolaji, jos osaa olla lähellä lähtölinjaa kellon lyödessä 10. Siinä saattaa menettää voitonmahdollisuutensa. Kilpailussahan on kyse on ajasta jona aikana purjehditaan tietty matka. Minuutinkin myöhästymien lähdössä voi viedä voiton.

LYS-kilpailu käynnissä. Kuva: KB

Lähdemme liikkeelle ja saamme hyvän lähdön. Ylitämme lähtölinjan kellon lyödessä 10. Tuuli on mietoa, mutta aistittavissa oli voimistuvaa tuulta. Meille se sopii jos tuulee riittävästi, painava vene pääsee parhaaseen suorituskykyynsä kovemmassa tuulessa.

Saavumme ensimmäisenä kääntömerkille. Otan kuvan kännykällä ja lähetän sen makeavesipurjehtijalle Tampereelle, tekstillä "tältä näyttää tilanne nyt, ketään ei näy samalla suoralla". No, se oli pientä pilaa. Ei siinä mennyt kauan kun seuraava oli samalla merkillä. Sikäli oli kiva kisata, koska kaikki olimme näköetäisyydellä. Seuranta oli helppoa ja ajoittain jopa piinaavaa. Tuuli oli yltynyt ja mietimme reivaamista. Emme kuitenkaan reivanneet koko aikana. Reivaaminenhan tarkoittaa purjeiden pienentämistä. Purjehtiminen oli tarkkaa tässä vaiheessa jotta ei tarvitse ottaa ylimääräistä luovia. Joka taas vie aikaa ja ajastahan tässä oli kyse koko ajan.

Juhlaliputus Innamon laiturissa LYS-kisan päätteeksi. Kuva: KB

Saavumme Innamon kääntömerkille ensimmäisenä. Kaukana ei ole seuraava. Kilpailu on veristä ja kovaa. Huutelemme hävyttömyyksiä vastaantulijoille ja toivomme heidän huumorinsa kestävän. Taivaalle alkoi ilmestyä mustia pilviä, siihen asti keli oli ollut aurinkoinen. Viimeiselläkin kääntömerkillä olimme myös ensimmäisenä. Se ei vielä todistanut mitään. Kääntö onnistui hyvin ja ukkosen jyrinä ja salamat antoivat vahvistusta. Saimme kesän rankimman sadekuuron niskaamme. Samalla tuli testattua uutta kevyen kelin sadeasua. Toimi hyvin.

Saavuimme maaliin ja saimme paukun. Siis, se joka on ensimmäisenä maalissa saa sen paukun. Rannalla ajanottajan apulainen ampuu sen taivaalle. Tai soittaa torvea.

Pakkasimme purjeet ja laitoimme veneen maihinmenokuntoon. Sitten alkoikin kova odottaminen ja jännääminen kanssakilpailijoiden saapumisesta maalilinjalle.

Yritin kovasti lahjoa tuomaria erilaisilla juomilla ennen tuloksen julkaisemista. Se olikin turhaa sillä Abiwi vei voiton kotiin.

Tuomaristo laskee tuloksia. Kuva: KB Abiwin kippari Marjaana kiertopokaali kädessä ja vieressä Kikka, joka jäi kisassa viimeiseksi. Kuva: Sakari Karhuvaara Oikealla kisan neljäs palkintopöydän äärellä. Kuva: S.K. Selin kisan kuudes kättelemässä palkintojen jakajaa. Kuva: S.K.
Rapuja Rapujuhlien tunnelmaa
Illan lopuksi vietettiin rapukekkereitä

Tulokset

Kokonais-
kilpailun
sijoitus
Purje-
numero   
Veneen
nimi
Kippari Vene LYS-
luku 
Korjattu 
aika
Sijoitus
LYS 1≥1.05
LYS 2<1.05
1 FIN 8524 Abiwi Marjaana Ruotsalainen Antilla 36 1,12 3:25:41 1 (LYS 1)
2 L 4349 Ráfaga Sakari Karhuvaara Omega 30 1,11 3:29:03 2 (LYS 1)
3 FIN 8268 Ariel Juha Rasikannas Albin Nova 1,12 3:34:56 3 (LYS 1)
4 FIN 2613 Linda Mikael Salonen FE 83 1,04 3:41:41 1 (LYS 2)
5 L 7016 Valo J-P Vahtonen Sunwind 27 1,00 3:44:42 2 (LYS 2)
6 L 631 Tykhe Hannu Lehtiö Joemarin 34 1,04 3:46:04 3 (LYS 2)
7 FIN 9798 Luna Atlantis Kirsti Bergendahl Dehler 38 1,20 4:02:35 4 (LYS 1)

Mruo


Tävlingsresultat på svenskaLoki-lehden sisällysKilpailukutsu ja reittiselostusLYS-2004Kotisivulle ]
Joulukuu 2005