Loki - Paraisten Venekerhon jäsenlehti
 Syysnumero 2/2005 


Läppäri purjeveneeseen

Mruo. Kuva: Hanski

Muuttopuuhien ollessa loppusuoralla puran viimeisiä pakkauslaatikoita. Sieltä tuli esiin veneen lokikirja vuodelta 1988. Kiva lukea. Olimme jo silloin innostuneita purjehtijoita. Tuolloin talven -88 mittaan keskustelimme mitä tehdään kesällä. Lasten toivomuksesta lähdimme Peppi Pitkätossun kotia katsomaan. Se sijaitsee kymmenkunta kilometriä Visbystä etelään. Intoa oli, mutta oliko taitoa?

Lähdimme Utöstä aamulla aikaisin. Suoraan avomerelle. Matka taittui osaksi purjein ja välillä koneella. Merkinnänpitoa pidimme lyijykynän, pyyhekumin, harpin ja lokin avulla. Tasaisin välein merkittiin karttaan missä kuvittelimme olevamme. Yöllä nousi tuuli ja purjeita oli pienennettävä. Yö tuntui kovin pitkältä ja kävin lukemassa vanhaa Turun Sanomaa, milloin se aurinko nousikaan kolme päivää sitten. Saatoin alkaa odottamaan auringon nousua ja saarta näkyviin. Ei sillä saarella niin suurta merkitystä, mutta merkinnänpidon mukaan sieltä piti tulla majakanvalo näkyviin.

Odottavan aika on pitkä, varsinkin yön pimeinä tunteina. Navigointivälineet ei olleet kovinkaan kummoiset, mutta siihen asti hyväksi havaittu. Tuulen muuttaessa suuntaa yöllä olimme valuneet liiaksi itään ja siitä syystä odotin majakanvaloa liian aikaisin. Aamu alkoi kajastaa ja valo plänkytti siellä horisontissa. Mieli oli rauhallinen. Perhe heräsi uuteen aamuun ja normaalipuuhiin. Ajattelimme, ettei enää ole kovinkaan pitkä matka. Vilkaisimme trippimittaria, sen lukemat ei näyttänyt aivan todellista. Merkinnänpito oli nyt sekaisin. Jostain syystä trippimittari oli nollilla.

Teimme karkean arvioinnin majakanvalosta ja aloitimme uudelleen kirjanpidon. Aikamme seilasimme ja näimme maata. Hieno tunne! Emme olleet eksyneet. Ehkä jännitys laukesi ja tunsimme onnistuneemme ensimmäisellä avomeriosuudella. Kiikaroimme maata kohti ja näimme suurten laivojen menevän kohti lahdenpoukamaa. Ajattelimme niidenkin menevän Visbyhyn. Eihän Gotlanissa voi olla muita satamia joissa laivat käy, näin kuvittelimme. Merkinnänpito jäi siihen. Suuntasimme laivojen perään.

Kiinnitimme veneen laituriin. Matkaa oli takana 35 tuntia. Luin rannalla olevan maantiekyltin jossa luki VISBY 43. Kerroin sen kipparille ja meitä vain nauratti. Menimme maihin ja rannalla olevassa pelastusrenkaassa luki KAPPELSHAMN. Naurua riitti. Lapset sai valita isoimmat jäätelöt mitä rantakioskista löytyi ja me joimme oluet (ruotsalaista olutta, joka ei muuttanut väriä tai makua ulos tullessaan silloinkaan) ja nauroimme. Lapset oli huolissaan mitä meille on tapahtunut kun nauramme vain. He olivat silloin niin pieniä, etteivät ymmärtäneet mistä meidän nauru johtui. Siis sen aikaiset välineet ja taito ja rohkeus.

Myöhemmin meille tuli GPS. Hieno laite. Mutta käytössä on edelleenkin lyijykynä, pyyhekumi, harppi ja loki. Luonnollisesti kompassi on numero yksi. Vuosia on kulunut ja pitkään on kippari puhunut läppärin puolesta. En ole ymmärtänyt sen tuomaa ihanuutta purjeveneessä. Perustelin kantaani, mistä se virta, minne se laitetaan, missä se pysyy kiinni, mistä se näkyy, jne. Tänä kesänä se sitten tuli Abiwiin.

Abiwi 2005. Kuva: Kirsti Bergendahl

Lähdimme pitkälle kesälomamatkalle Tanskaan. Ajattelin, että siihen täytynee tutustua hiukkasen. Opettelin avaamaan sen ja sain sen jopa toimimaan. Joka kerta päälle laittaessa katsoin ampeerimittaria miten virta häipyy akuista. Ladataan niitä akkuja sitten maissa, ajattelin. Osasin laittaa sinne jotain tietoja ja rakentaa reittejä ja laittaa merkkejä. Kiva vekotin. Mutta, se lyijykynä, pyyhekumi, harppi ja loki on edelleen välttämätön.

Paluumatkalla olimme Ruotsin Utöstä matkalla kohti Öölannin eteläkärkeä aamuauringon paistaessa. Noin puolen tunnin seilauksen kuluttua näimme merisavun ja usvan nousevan. Kiireesti paikka muistiin ja kynä esiin. GPS oli viritetty jo lähtiessämme. Otin nyt läppärin esille ja viritin sen toimintakuntoon, mielenkiinnosta. Toimihan se ja näytti hienosti missä ollaan. Ei tarvinnut sijoittaa itseään GPS:n avulla kartalle, helppoa. Sumua ei kestänyt kauan. Jatkoimme matkaa ja unohdin moisen koneen ulkotilaan.

Päivä kirkastui ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta kuumasti. Jossain vaiheessa huomasin läppärin olevan pimeä. Ei siis toimi. Virta pois ja virtaa päälle, ei siis toimi. Hiukan hymyilin sisäänpäin. Ei siis toimi. Kone kiinni ja johdot pakettiin. Annoin sen jäähtyä iltaan asti. Illallakaan ei mitään eloa ollut. Se siitä läppäristä meidän veneessä. (Kone on nyt uuden kovalevyn asennuksessa.)

Olen edelleenkin sitä mieltä, että se entisajan merkinnänpito ei maksa vaivaa eikä tarvitse virtaa. Toimii auringossakin. Talven tullen on hyvä kerrata ja verestää navigointitaitoja. Ja harjoitella käytännössä kesällä. Tätä suosittelen naiskippareille jo oman mielekkyyden kannalta. Veneily saa aivan uuden piirteen. Mies laittaa kahvia ja voikkaria sillä aikaa kun naiskippari ohjaa ja navigoi.

Mruo

Talvinavigaatiokilpailu taitojen verestämiseen, myös naisille.
Venesolmukurssi Sandfallissa lauantaina 1.4.2006 klo 14-16, vain naisille.



Ledarartikeln på svenskaLoki-lehden sisällysKotisivulle ]
Marraskuu 2005