Leimaa antavaa on ollut kuluneella kaudella reipas tuloksellinen toiminta kerhomme perusedellytyksien eteenpäin viemisessä. Snäckvikin laiturilla on asennettu sähköliittymä sekä sähkönjakelupylväät veneiden maasähkötarpeita varten. Sandfallissa on taas yksi urakkaosa vesikattoa korjattu ja myös mittava laiturirakennustyö on edennyt maanrakennus- ja betonivalutöineen ratkaisevalla tavalla kohti valmistumistaan. Innamossa on saunan lattiaa uusittu ja savupiippu on vaihdettu uudeksi. Saunan läheisyyteen on rakennettu uuden vene-halkosuojan perustukset ja runko harjakorkeuteen. Kerho on myös tehnyt huomattavan investoinnin hankkimalla ”uuden vm.95” nelivetotraktorin täyttämään yhä lisääntyvää käyttötarvetta varten. Tämän lisäksi on tehty pienempiä korvaavia hankintoja.
Varsinaisesti kausi aloitettiin 15.1. kaikille avoimella, johdatus GPS-satelliittinavigointi kurssilla, Paraisten kaupungintalolla pidetty tilaisuus veti käytössä olevat tilat ääriään myöten täyteen asiasta kiinnostuneita veneilijöitä. 12.2. tehtiin erittäin onnistunut venenäyttely ja teatterimatka Helsinkiin. Talviriehaa vietettiin maaliskuussa Sandfallissa.
Kokoukset:
Jäsenmäärä on toimintakauden 2005 päättyessä 372. Johtokunta on kokoontunut kauden aikana 7 kertaa.
Retki suuntautui Taalintehtaalle. Perjantai-iltana oli suuntana Hamnholm, mukana kahdeksan venekuntaa. Seuraavana aamuna matka jatkui kohti päämäärää Taalintehdasta. Illalla tutustuminen paikalliseen kulttuuriin ja sunnuntaina onnellisesti kotiin.
Keskiviikona kahdeksan venekuntaa lähti kohti Raumaa poiketen matkalla Iniössä ja Illaksi Katanpäähän saunomaan. Seuraavana päivänä matka jatkui Lindholmin Aimon mökille Uudenkaupungin edustalle, siellä kului kaksi päivää kalastellen, syöden ja saunoen. Seuraavaksi kohti Kylmäpihlajaa tutustumaan vanhan majakkasaaren historiaan josta matka jatkui seuraavana päivänä Kuuskajaskarin kautta Raumalle. Parin päivän Raumaan tutustumisen jälkeen menimme vierailulle Rauman moottorikerhon saareen jossa saunoimme ja luovutimme kerhon viirin heille. Aamulla kohti Olkiluotoa jossa tutustuminen Olkiluodon ydinvoimalaan ja iltapäivällä Uuteenkaupunkiin josta osa lähti Ahvenanmaalle ja kohti Innamoa.
Syysretkellä oli kova tuuli joten osa venekunnista jäi Airistolle kolmen jatkettua illalla Innamoon. Sieltä retki jatkui seuraavana päivänä Korppooströmiin jossa tutustuttiin uuteen upeaan saaristolaiskeskukseen. Sunnuntaina kotia kohti.
Vietettiin Innamossa 5-7. elokuuta leikkien ja kisaillen lasten iloksi vanhempien toimesta. Viikonloppuun osallistui 15 lasta vanhempineen. Yleisen ilonpidon lisäksi teemana oli vesiurheilu veneen perässä vedettävillä vempeleillä.
Kerhomestaruus LYS:n osalta ratkottiin 27.8. ja samalla vietettiin muinaistulien yötä rapujen kera Innamossa.
Kevättalkoot pidettiin Sandfallissa 9.5. Laitettiin talven jäljiltä paikat niin veneiden nostopaikalla kuin piha-alueillakin joukolla siistiksi. Innamon kevättalkoissa 10-12.6. haravat heiluivat ja siistiä tuli. Talkoita on myös pidetty laituri- ja katto työmailla pitkin kevättä ja kesää.
LOKI, kerhon toiminnan tiedonantaja on ilmestynyt kaksi kertaa kauden aikana ja muu tiedottaminen on tapahtunut paikallisessa lehdessä ja ilmoitustauluilla sekä kerhon kotisivuilla netissä.
Vuoden kerholaiseksi valittiin Matti Kadenius ja vuoden purjehtijaksi Sakari Lehtikunnas sekä vuoden toimikunnaksi retkeilytoimikunta. Kerhon pronssisen merkin sai Hannu Lehtiö. Hopeisen merkin saivat Oiva Jokinen, Kurt Lundqvist, Matti Kadenius, Juha Rasikannas, Reino Rasikannas ja Juha Kinnunen. Kerhon kultaisen ansiomerkin saivat Hans Sihvonen ja Seppo Ruotsalainen. Kantajäseneksi kutsuttiin Tarja Virta.