Loki - Paraisten Venekerhon jäsenlehti
 Syysnumero 2/2006 


Puheenjohtajan palsta

Seppo Ruotsalainen

Mennyt kesä oli jälleen erittäin kaunis ja samalla poikkeuksellisen pitkä. Kerhon lipunlaskupäivänä 2.10. lämpötila oli vielä 18 astetta. Kerholaiset ovatkin kukin tahoillaan ja yhteisissä tilaisuuksissa olleet kiitettävästi liikkeellä. Ainoana poikkeuksena ovat olleet yhteiset retket. Perinteistä pitkää kesäretkeä ei toteutettu ollenkaan ja kevään viikonloppuretkelle osallistui vain vetäjänä toiminut Mikko, joka sai yksin syödäkseen isommalle porukalle varaamansa herkulliset kalat kaikessa rauhassa. Syksyn viikonloppuretki Verkanille vetikin sitten paremmin väkeä. Nyt pitäisikin jo hyvissä ajoin ennen ensi kesän sesonkia miettiä, miten retkeilytoiminta ja hauskat eskaaderit saisivat lisää kierroksia koneisiin tai kulkupelistä riippuen tuulta purjeisiin. Olisikin mukava nähdä uusia aktiiveja retkitoiminnan parissa ja saada lisää väkeä mukaan toimintaan. Onhan varsinainen veneily sitä itseään miksi kerhomme on aikoinaan perustettu. Halukkaat joukolla vuosikokoukseen.

Kerhomme jäsenmäärän hiljalleen noustessa haluaisin kiinnittää huomioita muutamaan aivan perusasiaan. Lähtökohtaisesti sekä kerhomme uudet että vanhat jäsenet ovat "palveluvuosista" riippumatta tasavertaisia kerholaisia, joita koskevat samat oikeudet mutta myös velvoitteet, joita kerhomme säännöt, maksut ja ohjeet määrittävät. Virallisten sääntöjen lisäksi on epävirallisia käytäntöjä eli tapoja, jotka ovat muodostuneet ja hioutuneet vuosien saatossa. Mikäli esim. uusilla jäsenillä on jostain asiasta epävarmuutta, kannattaakin kysyä neuvoa vaikkapa kerhon luottamushenkilöiltä, kuten Innamon tai Sandfallin isänniltä, kuin toimia omin päin. Koskivatpa asiat sitten telakointia tai vaikkapa saunavuorojen määräytymistä sekä muitakin hyvin arkipäiväisiä käytännön asioita.

Kylätien viitta

Kerhomme pyrkii luomaan olosuhteet jokaisen kerholaisen veneilyharrastukselle. Kerhoamme ei kuitenkaan pidä sekoittaa täyden palvelun venepalvelu Marinaan, jonka oletetaan hoitavan talvitelakoinnit, siivoukset, jätehuollon jne. vaan jokainen jäsen hoitaa käytännön asiat itse. Jokainen hommaa esim. telakointipukit, trailerit ja valvoo ja junailee itse veneensä nostot ja laskut. Kerholla ei ole siihen palkattua henkilökuntaa. Jäteasioista onkin tässä lehdessä erillinen juttu.

Innamon tukikohdastamme ovat entistä useammat jäsenemme saaneet nauttia kuluneen kesän aikana jopa täysin "siemauksin". Venekoot ovat koko ajan kasvaneet ja mahdollistaneet veneissämme joskus paljonkin vieraita. Vieraat eivät ymmärrettävistä syistä voi tuntea esim. tonttimme rajoja eivätkä oikeita kulkureittejä kylälle. Jotta erinomainen rinnakkaiselo kyläläisten kanssa jatkuisi, olisi hienoa jos jokainen kerholainen kertoisi omille vierailleen "rajamme". Oikea kulkureitti on nyt viitoitettu. Samoin ruuhka-aikoina kannattaa saunavuorojen pituuksissa ottaa huomioon myös muut mahdollisesti saunaan haluavat. Saunavuorolistat kun eivät tunnu kovin hyvältä idealta.

Kuluneena kesänä PVK:n lippu on liehunut Baltiassa sekä Svea Mamman merillä useampienkin veneiden perässä. PVK:n lipun alla on myös kilpailtu ahkerasti.

Privat

Haluan kiittää talkoisiin osallistuneita kerholaisia - jokaista erikseen - merkittävästä panoksesta eri projekteissa. Kiitoksen ansaitsevat myös projektien vetäjät, jotka itsensä likoon laittamalla ovat runnoneet projektit läpi. Rakennus- ja laituriprojekteista on tässä lehdessä erillinen artikkeli.

Toivon tulevana talvena kerhon tilaisuuksiin runsasta osanottoa. Talvinavigaatiokilpailu on parhaasta päästä oleva aktiviteetti, johon tutustumalla tulee kerrattua meille kaikille tarpeellisia merimiestaitoja.

Opiskellaan ja kehitetään veneilytaitojamme talven toivottavasti lyhyinä kuukausina.

Toivotan kaikille jäsenille perheineen oikein hyvää talvisesonkia.

Seppo Ruotsalainen
Kommodori


Ordförandens spalt på svenskaLoki-lehden sisällysKotisivulle ]
Marraskuu 2006