Loki - Paraisten Venekerhon jäsenlehti
 Kevätnumero 1/2007 


Retket 2007

Kevätretki 9-10.6.

Tämänvuotisen kevätretken kohteena on Saaristomeren kansallispuistoon kuuluva Stora Hästön saari (60°04,0'P, 21°32,2'I). Suojaisaan lahteen ei ole väylää perille asti ja niinpä sisäänajossa on oltava hyvin tarkkana. Kaikkia kiviä ei taida vieläkään olla kartalla, kuten ainakin Luna Atlantiksen väki tietää kertoa. Perillä on mukavuuksina tulentekopaikka ja komeat maisemat sekä toivottavasti paljon hyvää seuraa.

Retki on ajateltu aloittaa lauantai-aamuna 9.6. Innamosta ja sunnuntaina palataan "hevoslaitumilta" kotiin. Aika pitkän matkan takia ei liene syytä sovittaa viikonloppuun enempää matkailua.

Kesäretki 3.7. alkaen

Tervetuloa kerhon retkille. Kuva: Hans Sihvonen

Retki alkaa taas Innamosta, nyt tiistaiaamuna 3.7. Ensimmäinen yöpyminen on loma-ajan alun ruuhkista riippuen joko Kustavin Katanpäässä tai Isokarin majakalla. Molemmissa paikoissa riittää katseltavaa sen verran kuin merenkulkija jaksaa paikoillaan olla.

Isokarilta jatketaan useimmille vähän oudompaan saaristoon eli Ahvenanmaan Jurmon ja Fiskön länsipuolta Enklingeen. Sokkeloisen retken kohteena voisi olla vanha Hermasin maatilamuseo. Paikka on saariston vanhinta asutusta ja se on ollut asuttuna aivan viime vuosikymmeniin asti.

Seuraavaksi jatkamme Sottungan kautta Jungfruskäriin koittamaan, josko tällä kertaa pääsisimme maihinkin. Sitten vaan Innamon kautta kotiin ja kaikki sillä varauksella, että joka-aamuinen kipparikokous päättää lopullisesta ohjelmasta.

Syysretki 14-16.9.

Kokoonnumme Stenskärin laituriin (60°04,3'P 22°02,9'I) perjantai-iltana, josta retki alkaa lauantaina kohti Nötötä. Se lienee kaikille tuttu paikka, mutta yhdessä emme ole käyneet Nötössä aikoihin. Syysretkellä on kuitenkin tarkoitus rantautua vähän harvemmin käydylle itäpuolelle, entiselle turkulaisten ulkoilualueelle (59°56,9'P, 21°45,9'I). Ellei tuuli satu aivan itään, on alueen laitureissa runsaasti varsin suojaisia paikkoja pikku maksusta. Airiston Veneilijöiden kanssa sopimalla saattaisimme päästä heidän saunaansa löylyihinkin. Kovan tuulen vallitessa jäädään Stenskäriin.

Kaikille retkille voi ilmoittautua kerhon s-postiosoitteeseen tai ottaa yhteyttä Mikko Saloseen 050-505 5036, jotta tietäisimme hieman ennakoida osallistujamääriä.

Tervetuloa!
Retkeilytoimikunta

PS

Muista myös kuutamoajo eskaaderina Kasnäsiin. Kokoontuminen Paraisten Portille perjantai-iltana 28.9. kello 20:00 mennessä, josta lähdetään kohti Kasnäsiä. Tule mukaan, saat samalla kokemusta pimeäajosta hyvin valaistulla Hangon väylällä. Lauantaina ohjelmassa on kylpylä ja muut asiaankuuluvat virkistysaktiviteetit. Ilmoittautumiset Jukka Tarvaiselle puh. 0400-521 020 tai kerhon sähköpostiosoitteeseen.


Om utfärder på svenskaKesän ohjelmaLoki-lehden sisällysKotisivulle ]
Huhtikuu 2007