Tammikuisena lauantaiaamuna kokoontui Paraisten bussiasemalle ihan naparetkeläisten näköistä sakkia. Kyse ei kuitenkaan ollut naparetkestä, vaan siinähän oli Paraisten Venekerhon porukkaa lähdössä extreme-matkalle Utön saarelle. Oli pukeuduttu niin kuin arktisiin oloihin pitääkin, villahousuin, karvahatuin jne. Ja vaikka lähtöaamuna Paraisilla nurmikot vihersi niin kuin suvella konsanaan, koettiin matkan aikana myös arktisia olosuhteita.
"Seurapiiritoimittajalle", joka on vain satunnainen matkailija, reissu oli elämys. Ensimmäinen ihmetyksen aihe oli jo heti Pärnäisten yhteysaluslaiturilla, johon tilausbussi meidät kyyditsi. Siellä nimittäin muuan laivan kiinnityspollareista oli puettu rintaliiveihin (ihan totta, luitte oikein). Tästä satunnainen matkailija päättelemään, että kiinnityspollareitakin on näköjään kumpaakin sukupuolta, koska tämähän oli ilmiselvästi nainen "rintsikoista" päätellen. Totta on, että kyllä matkailu avartaa.
Yhteysalus Eivor on melkein kuin ruotsinlaiva pienoiskoossa, vain taxfree puuttuu. Kaikkea muuta löytyy. Viiden tunnin matka sujui rattoisasti utuista saaristoa ihaillen ja laivan antimia nauttien. Kerhon porukka sekä muutama muu matkustaja työllistivät ravintola-osaston henkilökunnan, yhden ainoan naisihmisen, ihan kiitettävästi. Hymy huulilla hän toimi juomanlaskijana, kokkina, tarjoilijana, kassana ja vakuutteli vielä ettei ole ollenkaan kiire. Pikkuruisessa keittiössään hän pyöräytti herkulliset lohipastat koko porukalle. Nam nam.
Kun vatsat oli täytetty, kaivelivat Kirsti ja Hannu (Lehtiöt) repuistaan monenmoisia älypelejä. Ankarasta keskittymisestä ja kaiken älykkyysosamääränsä peliin pistämisestä huolimatta jäi joukkueilta muutama kiperä kysymys ratkaisematta, mutta mahdottoman hauskaa oli.
Illansuussa, hiukan tuulisessa mutta jo aurinkoisessa säässä saavuimme perille Utön saarelle. Oppaamme, Hanna Kovanen, oli vastassa laiturilla ja toivotti meidät tervetulleeksi kotisaarelleen. Hän järjestää saarella myös majoitus- ja ruokailupalveluita, joita mekin käytimme hyväksi.
Majoituimme ihan mukavaan matkustajakotiin, kahden hengen huoneet, oleskelutila ja keittiö. Oppaamme pahoitteli, että kylän kauppa on valitettavasti sinä iltana suljettu, koska kauppiaalla on tärkeä metsästysseuran kokous.
Myöhemmin selvisi, että kauppias lähti kesken kokouksen avaamaan puotinsa kuultuaan, että saarelle oli tullut iso joukko ostovoimaisia turisteja. Viidakkopuhelimen välityksellä sana kulki nopeasti ja ei muuta kuin "shoppailemaan". Satunnainen matkailija jälleen ihmettelemään, miten niinkin pieniin tiloihin saadaan mahtumaan kaikki tarvittava.
Iltakävely pimenevässä illassa, kun tuhannet tähdet syttyivät taivaalle, ei mitään muita ääniä kuin tuulen ja meren huokailu, oli mieleenpainuva elämys. Tunsi itsensä jotenkin pieneksi.
Reippaan ulkoilun jälkeen maistui sauna taivaalliselta. Retkikunnan rouvat, kaikki kymmenen, intoutuivat saunanlauteilla muistelemaan vanhoja alakouluaikaisia lauluja ja runoja. Joku muisti yhden säkeen, toinen toisen ja niin saatiin laulu kokoon ja laulettiin. Välillä piipahdettiin "allasbileissä" ja taas saunottiin.
Saunatilat uima-altaineen, kuten myös samassa rakennuksessa oleva ravintola ovat entisiä armeijan tiloja, joita nyt hyödynnetään turistikäyttöön. Hyvältä maistui illallinen entisessä "sotkussa" ja vähintäänkin yhtä hyvältä Varjosen Ilkan tarjoamat samppanjat. Vietettiin näin porukalla vielä Ilkan merkkipäivän "rääppiäisiä".
Illan päätteeksi jaksettiin vielä leikkiä. Leikki oli niin hauska, että tässä ohje siitä: Pujota mandariini sukkahousun lahkeeseen (ei väliä oikea vai vasen), sido sukkahousut vyötärölle niin, että mandariini hipoo lattiaa. Aseta tulitikkuaski eteesi lattialle ja yritä tyrkkiä mandariinilla askia vaikkapa pari metriä eteenpäin. Käsiä ei saa käyttää apuna, muuten tyyli on vapaa. Tyylipisteitä ei jaettu, mutta kun nauru pidentää ikää, saimme monta vuotta lisää. Suosittelemme, kokeilkaa.
Seuraavana aamuna, tukevan aamupalan ja reippaan kävelylenkin jälkeen oli opastettu tutustumiskierros majakalla. Oppaamme Hanna esitti mielenkiintoisen, tiiviin tietopaketin majakan ja saaren historiasta ja vähän nykypäivästäkin. Monta on miestä ja alusta uponnut meren syvyyksiin Utönkin edustalla.
Majakan idyllinen kappeli, kuten myös saaren kirkko ja pieni hautausmaa olivat vaikuttavia. Saarella toimii myös ala-asteen koulu. Tällä hetkellä on kuusi oppilasta ja kaksi opettajaa, joista toinen on monitoiminainen Hanna. Vakituisia asukkaita saarella on noin 40 näin talviaikaan.
Haikein mielin oli tullut aika kiittää ja sanoa näkemiin tälle upealla saarelle ja sen asukkaille, Eivor odotti jo rannassa. Vilkutukset Hannalle ja kotiin päin.
Tuuli oli melkoisen navakkaa ja tummanpuhuvia pilviä alkoi kerääntyä siihen malliin, että hyvällä tuurilla saataisiin ehkä sadetta. Ja saatiinhan sitä, ihan joka sorttia, vettä, räntää ja vielä luntakin. Säästä huolimatta monet matkaajat viihtyivät laivan kannella suurimman osan matkaa, kokemassa niitä arktisia olosuhteita. Kannella viihtyi myös muuan intohimoinen lintubongari Tampereen suunnalta. Mies kertoili niin innostuneesti harrastuksestaan, ettei olisi ihme, vaikka venekerhossa olisi piankin bongareitten alaosasto. Toisaalta ei ihme olisi sekään, että muuan bongari Tampereelta hakisi kerhon jäsenyyttä piankin. Olemme kuulemma niin rentoa ja hauskaa porukkaa.
Kylläisinä laivaemännän ruoasta ja juomasta ja raukeina ylenmääräisestä raittiista ilmasta saavuimme Pärnäisiin illansuussa, missä bussi jo odotteli meitä. Satunnaisella matkustajalla ei riitä laatusanat kuvaamaan reissua, sanonpa vain, aivan upea. Isot kiitokset Ruotsalaisen Sepolle sekä Lehtiön pariskunnalle, jotka tämän järjestivät. Kiitos!
Vielä pieni loppukevennys: Seppo kysyy bongarilta: Paljonko on merikotkan siipien kärkiväli? Bongari vastaa salamannopeasti: 2,40. Seppo: Oikein, mutta paljonko se on silloin, kun kotka lentää vasten aurinkoa?
Bongari ei tiennyt, tiedätkö Sinä? Minäpä tiedän.
als