Loki - Paraisten Venekerhon jäsenlehti
 Syysnumero 2/2009 


Puheenjohtajan palsta

Seppo Ruotsalainen

Toiminta- ja veneilykautemme on taas kerran taakse jäänyttä historiaa.

Tarkasteltuani kerhollemme vuodeksi 2009 laadittua toimintasuunnitelmaa ja sen toteutumista voin olla jokseenkin tyytyväinen kerhomme aikaansaannoksiin. Kesän kaikkiin tapahtumiin on osallistujia riittänyt. Toisiin enemmän ja toisiin sitten vähemmän, riippuen osallistujien mieltymyksistä.

Pääasia on kuitenkin eri tapahtumiin osallistuvien jäsenten yhteenlaskettu suuri määrä kauden aikana. Aktiivinen toiminta kun generoi lisää toimintaa. Vaikka toivonkin kerholaisiltamme aktiivisuutta kesän tapahtumiin, niin osallistuminen niihin ei ole itsetarkoitus. Onhan kerhomme tarkoitus kuitenkin luoda meille jäsenille kelvolliset puitteet harrastaa veneilyä. Vaikka ihan yksikseen ilman ohjelmallista "pakkopullaa".

Kesän aktiviteeteistä on junioriviikonloppu ollut ilmeisen onnistunut ja pidetty, koskapa olen saanut siitä usealta taholta kehumisia. Kiitos siitä järjestäjille.

Pelleborgin uusi terassi

Kerhomme toimintasuunnitelmaan on myös tämän kauden aikana kuulunut erinäisiä rakennus- ja perusparannustavoitteita. Yksi näkyvimmistä perusparannuksista on ollut Innamon terassin laajennus. Tämä on tuonut lisää sekä mukavuutta että turvallisuutta Pelleborgin ympärillä liikuttaessa. Myös tämä perusparannus on saanut varsin myönteistä palautetta jäseniltämme kesän aikana.

Todella pitkäaikainen haaveemme omasta mastonosturista on nyt sitten totta, ja se toteutui tälle vuodelle lukkoon lyödyn tavoitteen mukaisesti. Pieni, mutta sitkeä purjehtivien rautakourien joukko vietti eräänkin illan "Reiskan" verstaalla hyödyntäen jo aikoinaan kerholle lahjoituksena saadun nosturirungon aihion.

Mastonosturi

Nosturin valmistuminen on kuitenkin vain pieni piste i:n eli varustelulaiturin päälle. Onhan itse laiturin teko ollut aivan valtaisa ponnistus viime vuosien aikana. Kiitos ja kunnia laiturin tekijöille. Ensi keväänä tulemme suorittamaan "viralliset" varustelulaiturin vihkiäiset.

Sandfallin uusitut sähköt on viimeistelty vielä syksyn aikana, joten tämäkin mittava, turvallisuutta lisäävä urakka alkaa olla takana.

Katsastajamme ovat katsastaneet 135 oman kerhomme ja 13 muitten kerhojen venettä. Kerhomme arvostaa tuota arvokasta työtä, jota katsastajamme tekevät kevään ja alkukesän aikana, jolloin heillä olisi varmaan puuhaa yllin kyllin myös omien veneidensä kunnostuksessa.

Paljon muutakin on kerhossamme saatu aikaa. Kukin on jälleen tehnyt sen minkä omista lähtökodistaan on ehtinyt. Siitä suuri kiitos kaikille tekijöille.

Toki kaikkea suunniteltua ei ole tehty ja hyvä niin, koska myös taloudellinen tilanteemme olisi tullut rajoittamaan toteutusmahdollisuuksia. Tehdään myöhemmin, kunhan taas talven mittaan keräämme sekä voimia että rahaa kerhomme kehittämiseen.

Venetelakoiden, kuten myös Sandfallin telakkamme turvallisuus on äärettömän vakava ja tärkeä asia. Onhan telakka-alueella puoli omaisuuttamme. Sekä henkilökohtaista että kerhomme omaisuutta. Tässä Loki-lehdessä on erillinen artikkeli telakkamme turvallisuuden takaamiseksi. Kerhomme johtokunta ja allekirjoittanut edellyttää oheisten ohjeiden pilkuntarkkaa noudattamista kaikilta jäseniltämme. Turvaohjeiden laiminlyönteihin tullaan puuttumaan äärimmäisen ankarasti.

Talven aikana pyritään laatimaan erilliset turvallisuusohjeet myös Innamoon, jotta myös siellä voitaisiin välttää uhkaavat tilanteet. Tästä lisää kevään Lokissa.

Toivottavasti tulevan talven ohjelma sisältää jokaiselle jotakin kiinnostavaa.

Tervetuloa vuosikokoukseen runsaalla joukolla vaikuttamaan ja päättämään tulevan kauden asioista.

Hyvää loppuvuotta ja talvea kaikille.

Seppo Ruotsalainen
Kommodori


Ordförandens spalt på svenskaLoki-lehden sisällysKotisivulle ]
Marraskuu 2009